13. joulukuuta 2011

Inspiraation pilkahdus keskellä ankean synkkyyden

Sain viimein sen verran aikaiseksi, että kokeilin ensimmäistä kertaa jo kauan sitten ostamaani tekstiilitussia. Löysin sen joskus Kampin uudistetusta Suomalaisesta kirjakaupasta, kun siellä oli askarteluaiheisille kirjoille ja tarvikkeille oikein oma nurkkaus. Sain mutsilta joskus tylsän valkoisen kangaskassin ihan vaan sitä varten, että keksisin koristella sen jotenkin. Piiiiitkän pähkäilyn jälkeen päätin piirtää siihen sapluunakuvan.

Joku varmaan tunnistaakin kyseisen naaman, nimittäin siinä on kukas muukaan kuin Audrey Hepburn. Kattokaa ny ku mä en oo ees vaivautunu silittämään tota kangasta ennen piirtämistä. Aika hyvää jälkeä sellasesta tekstiilitussista tosiaan tulee. Jos tosi läheltä kattoo ni kyllähän se vähän levii, mut ei sitä kaukaa näe. Kassi näyttää nyt ainakin satakertaa paremmalta :)

Oskukin ois halunnu askarrella jotain.

11. joulukuuta 2011

Pikkuisia Raskaita Jouluja

Pidettiin eilen kavereiden kesken pikkujoulut. Meitä piti alunperin olla sellainen yhdeksän hengen porukka, mutta meitä olikin loppujenlopuksi vain neljä. No mutta ei se menoa haitannut.

Mentiin tosiaan katsomaan Raskasta Joulua-konserttia Nosturiin. Mentiin siihen alkuillan esitykseen ja esiintyjinä siellä oli mm. Erkka Korhonen, Marco Hietala, J. Ahola, JP Leppäluoto, Tommi "Tuple" Salmela, Antony Parviainen ja Ilja Jalkanen. Nämä raskaamman musiikin artistit siis esittivät oman tulkintansa kaikille tutuista joululauluista.
Marco Hietala aloitti shown.
 Siellä oli ihanan jouluinen tunnelma ja mikäs muu kuin lumi saa sen aikaan.
Antony Parviainen veti tunteella.
J. Ahola vetää kovaa ja korkeelta.
Pyrot lämmitti eturivin katselijoita :D

Keikka lopetettiin tyylikkäästi lauluun Varpunen Jouluaamuna. Tosin saatiin me nauttia vielä parista encore biisusta.


Pienenä mä tykkäsin ihan sikana kaikista joululauluista. Kuuntelin joka joulu monta kertaa kasetilta ne kaikki tunnetuimmat laulut ja lauloin mukana. Sittemmin niitä ei olekkaan tullut kuunneltua, muuta kuin joitain englanninkielisiä uudempia kappaleita. Tuli taas vähän nostalginen olo kun raavaat äijät veteli menemään vanhoja kunnon joululauluja :)

6. joulukuuta 2011

Valkea Itsepäisyyspäivä

Noniin, viimein saatiin lunta myös tänne Etelä-Suomeen. Aamulla oli niin kiva herätä kun ulkona oli maa valkoisena ja oli edes himpun verran valoisaa. Menin heti herättyäni Oskun kanssa ulos ja hänkin oli vähintään yhtä innoissaan lumesta kuin minä.
Meiän koiran ensikosketus lumen kanssa oli huvittava. Naureskelin itsekseni kuvia ottaessani. Osku on maailman söpöin ja ihanin koira! (Omasta koirasta on kai ihan sallittua sanoa noin)

1. joulukuuta 2011

Mul ei vielä ookkaan yhtään joulukalenteria

No ei vaan ku Nelly.com on avannut ensimmäisen luukkunsa ja sitä pääsee tutkailemaan TÄÄLTÄ.

Kaikki Nelly fanit siis sinne :)

Oonkin täs jo parina päivänä kattellu jos vaikka raaskis tilailla sieltä ittelleen jotai joululahjaksi.

Jos en ois just viime talvena ostanu uutta superkallista talvitakkia, ni toi tummansininen Tove Parkas lähtis samantien tilaukseen. Hinta alennuksella vaan 67,17 €
Käykääpä kattelee...

Tämän kiven sisällä kakku maistuu

Vietettiin eilen meidän osto- ja logistiikkaosaston kanssa virkistyspäivää. Käytiin siis syömässä Katajanokalla sellaisessa ravintolassa kuin Jailbird, joka sijaitsee Hotel Katajanokan alakerrassa. Hotel Katajanokka on entisestä vankilasta kunnostettu hotelli.
Hotelli oli kuulemma ihan täynnä, joten emme päässeet näkemään miltä huoneet näyttää sisältä.

Meille oli varattu 12-hengen kabinetti. Siellä oli erilaisia ja erikokoisia kabinettejä, mutta meiän kabinetin nimi oli Tutkinta :D
Meiän tarjoilija suositteli alkupalaksi vuohenjuustosalaattia, pääruuaksi Rytin härkää ja järkiruuaksi juustokakkua mansikkakastikkeella. Ruokajuomaksi tietenkin talon viiniä. No mehän otettiin tietysti koko tämä menu alkuruokineen ja jälkkäreineen. Puolet otti härän sijasta nieriää. Rytin härkä on siis nimetty entisen presidenttimme Risto Rytin mukaan, joka aikoinaan oli tutkintavankeudessa juuri tässä kyseisessä vankilassa. Tunnelma siellä oli nostalginen.
Vaikka paikka olikin entinen vankila, niin siitä tuli sellainen mukava viinikellarin tunnelma.
Ruoka oli ihan super hyvää. Kaikki maistui todella hyvältä, eikä löytynyt mitään valitettavaa.

Se meiän tarjoilija oli myös tosi hauska heppu. Se kertoi meille kuinka paljon yhden vangin pitäminen maksaa päivässä. Paria euroa vaille 400! Miettikää ny vähän. Niitähän on vaikka kuinka paljon ja sehän maksaa meille, ku verorahoillahan niitä hoidetaan.

Sinne oli jätetty myös yksi selli nähtäväksi asiakkaille, että minkälaisissa oloissa sitä on aikoinaan eletty ja karuahan se oli. Siellä seinillä oli kans mageita valokuvia 70-luvulta, kun uusia vankeja on joutunut kiven sisään. Ja miettikää sitäki, et tämä kyseinen vankila lopetti toimintansa vasta 2002, eli 2000-luvulla vielä pidettiin vankeja niinkin karuissa häkeissä. Nykyäänhän niillä on telkkarit ja suihkut ja ties mitä omissa selleissään.

No mutta kaiken kaikkiaan tosi hieno paikka ja ruuankin puolesta voin suositella kaikille. Tekis mieli mennä joskus ukon kanssa sellaseen sellihuoneeseen yöksi :P

Ainiin, se tarjoilija sano et mun kuva on siellä entiset vangit -kirjassa.... hyvä tietää.

28. marraskuuta 2011

Ihanan kauhea vai kauhean ihana; Aamunkoi part 1

Käytiin eilen kaverini kanssa katsomassa Twilight saagan neljäs elokuva Aamunkoi part 1.
Ollaan molemmat luettu nämä kaikki kirjat, joten odotimme suurella jännityksellä miten tämä elokuva oli toteutettu.

VAROITUS! Sisältää spoilereita.

Elokuva jatkuu siitä mihin edellinen elokuva Twilight - Epäilys päättyi, eli kun Bella suostui Edwardin kosintaan, hääkutsut saapuvat postissa. Häät oli toteutettu todella upeasti ja olivatkin juuri sitä mitä kirjassa kerrotaan niiden olevan. Alicen suunnittelemat täydelliset häät.
Jo heti elokuvan alussa huomaa, kuinka paljon brutaalimpi osa tämä on edeltäviin osiin verrattuna. Bella näkee häitä edeltävänä yönä painajaisen, jossa alttari alkaa täyttyä verestä ja kaikki häävieraat ovat kuolleet.

Alku on kovin nopeatempoinen ja pian onnellinen uusi aviopari ovatkin jo upealla häämatkallaan Rio de Janeiron lähellä sijaitsevalla saarella, Isle Esmellä.
Kirjaa lukiessani, minulla oli näkemys, että Isle Esme olisi ollut hyvin pieni saari, jossa olisi romanttinen pieni mökki. Elokuva pisti taas paremmaksi ja Esmen saari olikin valtava viidakko, jossa Edward ja Bella viettivät mukavia vaellusretkiä.
Viimein Bella sai vieteltyä Edwardin sänkyyn ja nautinnollisesta elämyksestä huolimatta, Edwardia kaduttaa Bellalle aiheuttamansa mustelmat. Pian, kaikkien yllätykseksi, Bella ilmeneekin olevansa raskaana.

Edward is not a happy daddy.
Tässä kohtaa kirjassa siirrytäänkin aivan toisaalle, nimittäin tässä kohtaa alkaa elämä Jacob Blackin näkökulmasta. Koska kuulun ehdottomasti "team Jacobiin"(siis jos jompi kumpi olisi pakko valita), tämä osa kirjasta on suurta herkkua minulle. MUTTA elokuvassa ei takerruta Jacobin elämään juuri ollenkaan. Elokuvassa esimerkiksi mainitaan vain ihan ohimennen, että Jacob on oikeasti lauman oikea johtaja, mutta kieltäytyi tästä tehtävästä ja lähti laumasta kokonaan omille teilleen.

Tässä vaiheessa elokuva alkaa muistuttaa huonoa kauhuelokuvaa ja tuo esiin huomattavasti brutaalimman puolen koko Twilight saagasta.
Bella alkaa olla jo erittäin riutuneen näköinen, kun "monsteri" hänen sisällään tuhoaa hänet vähän kerrallaan. Bella uskoo selvityvänsä, mutta kaikki muut ovat jo menettäneet toivonsa ja viettävät nyt viimeisiä hetkiä hänen kanssaan.

Pian lähes luurankoa muistuttava Bella romahtaa, kun vauva hänen sisällään haluaa päästä vapauteen. Carlisle ja Esme ovat metsästämässä ja hakemassa Bellalle lisää verta, joten Edwardin ja Jacobin on hoidettava synnytys. Vauva saadaan terveenä maailmaan, mutta Bellan viimeiset minuutit alkavat olla käsillä. Edward yrittää epätoivoisesta pistää vampyyrin myrkkyään Bellaan, mutta tämä ei näytä virkoavan. Jacob säntää pois paikalta ja pian kaikki sudet saavat tietää, että Bella on kuollut. Jacob palaa takaisin tappamaan hänen rakkaansa tappaneen olennon, mutta tämän nähtyään hän kokeekin sudelle kaikkein arvokkaimman, leimautumisen. Sudet ovat tulossa tappamaan Culleneita heidän rikottuaan lupauksensa olla tappamatta ihmistä, mutta joutuvat perääntymään saadessaan tietää Jacobin leimautumisesta. Bellan kuihtunut keho alkaa pian muuttumaan, kun myrkky on alkanut sittenkin vaikuttamaan ja pian hänen punaiset silmät rävähtävät auki.

Tähän elokuva päättyy.

Elokuva oli mielestäni vähän turhan lyhyt suhteessa siihen mitä se olisi voinut olla. Elokuvan kestokin on vain 1h 57min, kun mielestäni se olisi helposti voinut olla lähes kolmen tunnin mittainen. Jotenkin ihmeellistä, että siitä päätettiin tehdä niin lyhyt, kun materiaalia oli jätetty niin paljon pois. Part 1 tuntuu todellakin olevan vain yksi jakso pidempää sarjaa. Toivon, että viimeisestä osasta tulee mielettömän upea näyttävine taistelukohtauksineen. Vielä vuosi seuraavaa osaa odotellessa :D

26. marraskuuta 2011

Miehekäs illallinen

Ukko teki eilen meille tosi miehekkään illallisen, nimittäin lihamureketta pekonilla höystettynä :)
Ei ihan täytä oikeaa suhdetta tuo kasvisten määrä :D
Ukko tais saada vähän vaikutteita Neljän tähden illallinen-jaksosta, jossa NRJ:n aamupoika Anssi teki lihamureketta pekonilla. No pitihän sitä päästä kokeilemaan :D Ja vähän lastenkosk...siis koskenlaskijaa väliin.

Oli kyllä ihan hullun hyvää ja riittoisaa. Ruokaa oliskin riittänyt pienelle armeijalle, mutta noh ainakin tietää mitä me syödään taas tänään.

Tähän loppuun on vielä ihan pakko laittaa yksi kuva, jonka kaverini jakoi Facebookissa.

Että siitäpähän tiiätte!