Guten morgen Jorgen! Ei vaan siis joo. En oo jaksanut kirjotella tänne mitään, kun ei oo ollu oikeen mitään kirjoteltavaa...NOT! Oikeesti on taas tapahtunu vaik mitä, mut kuvamateriaalin puutteesta kärsivänä en ole halunnut tulla tunkemaan tänne pelkästään tylsää tekstiä. No mut nyt tulin kuitenkin.
Joo elikkä tämä viikko on ollut suhteellisen mielenkiintoinen. Alkuviikon kärsin sunnuntaina polttamasta ihostani. Tai no kärsin ja kärsin. Välttelin aurinkoa ja läträsin after sunilla. Jännäsin kaverin kanssa hänen Turkin matkaansa ja kateellisena pohdin mihin itse lähtisin. No ostin lentoliput Liettuaan :D
Tosiaan Antti menee taas työmatkalle Liettuaan KOLMEKSI VIIKOKSI, joten minäpä reippaana tyttönä säästin sille ajalle yhden lomaviikon ja menenpä nyt sitten yhdeksi viikonlopuksi sinne hänen seurakseen. Ja tämä kaikki tapahtuu sitten vasta elokuussa, mutta onpahan nyt ainakin lentoliput hommattu. Vielä joku kiva pikku romanttinen hotelli meille kahdelle niin avot. Sitä odotellessa.
No mutta. Alkuviikon palaneista käsivarsistani kärsineenä, kärsin myös hammaskivusta. Tai enemmänkin ienkivusta. Viisaudenhammas tosiaan päätti sitten puhjeta viimesiään myöten ja alkoi epämukavasti raastaa ientä ja poskea siinä ympärillä. Olin vielä keskiviikkona sitä mieltä, että kyllä tämä "ientulehdus" menee vielä ohi, mutta torstaina kyllästyin ja soitin päivystykseen ja sain ajan kahdeksitoista.
Päivystys sijaitsee tosiaan Ruskeasuon hammaslääkärissä ja mul ei ollu mitään hajua, miten pääsisin nopeiten sinne Herttoniemestä. No mulla oli pyörä mukana, joten meikähän alkoi sitten tutkiskelemaan reittioppaasta pyöräilyreittiä sinne. Reilu 11 kilsaa matkaa ja meikä on ihan tosissaan suunnittelemassa polkevani sinne HAMMASLÄÄKÄRIIN. Ties mitä ne vielä sielä tekisivät mulle. No meikä päätti lähteä sitten ensiksi pyörällä metroasemalle, pyörä mukana metrossa Sörkkään ja Sörkästä taas suunnistaisin kohti Pasilaa.
Kännykän navigaattorilla yritin sinne suunnistaa. Hyvä etten auton alle jäänyt tai ajanut kenenkään muunkaan päälle, kun kuikuilin kokoajan kädessäni olevaa navigaattoria. Löysin itseni Pasilaan, mutta matkaa oli vielä reippaasti jäljellä. Navi ohjasi minut metsään, jonka polut haarautuivat vähintään miljoonaan eri suuntaan. Kello oli jo viittä vaille kaksitoista, kun päädyin kysymään ohikulkijalta, että missä suunnassa on Mannerheimintie. Sain hyvät ohjeet ja lähdin täysiä polkemaan kohti Mannerheimintietä.
No löysin lopulta sen tien, MUTTA olin ihan väärässä päässä. Navi jälleen esiin. Olin lähellä itkeä siinä vaiheessa kun kello oli tasan ja meikä ei ollut lähelläkään määränpäätä. Navigaattori kertoi, että jäljellä olisi vielä KAKSI KILOMETRIÄ ja suuntima takaisin metsään! Prkl. Hiestä märkänä poljin takaisin metsäpoluille ja lähdin täysiä polkemaan. Navin ohjeet olivat onneksi selkeät ja reitti näytti oikealta. Meinasin jäädä hevoskärryn alle...SIIS MITÄ HEM... hevoskärryt tulivat vaan vastaan keskellä ei mitään. Prkl. Pyöräilin entistä lujempaa ja tulin alamäkeen. Navi näytti, että käänny vasemmalle. En nähnyt polkua vasemmalle missään, kunnes tulin kohdalle ja jarrutin nopeasti ja yritin kääntyä samalla ja siinä samassa vedinkin jo kyljelteni sladissa maassa. Ai prkl!!!
Tsekkasin nopeasti kaikki paikat. Kyynerpää verillä, housut polvesta riekaleina, kankku helvetin kipeä ja sormessa vuotava haava. Poimin kännykkäni vähän matkan päästä ja ravistelin roskat päältäni ja jatkoin polkemista kohti määränpäätä.
Saavuin pian määränpäähän ja kello oli 12:20. En edelleenkään meinannut löytää oikeaa rakennusta, mutta se löytyi viimein ison autotien toiselta puolelta. Suojatietä ei löytynyt lähimainkaan, joten jouduin polkemaan vähän matkaa väärään suuntaan, että pääsin tien yli. Löysin viimein oikean paikan ja pelkäsin jo, että joudun maksamaan myöhästymisestäni ja että minua ei enää otettaisi hoidettavaksi.
Onneksi kuitenkin ilmottautuessani saapuneeksi, ystävällinen täti kertoi, että kyseessä on vain ilmottautumisaika ja että voin rauhassa hengähtää ja odottaa vuoroani. Painuin samalta istumalta vessaan tarkistamaan damaget. Harmittelin revenneitä lempparihousujani ja puhdistelin haavoja käsidesinfiointiaineella. Auts. Ravistelin vielä vaatteistani viimeiset roskat ja painuin odotussaliin jännittämään tuomiota hampaastani.
Pääsin nopeasti hoito"loossiin". Se oli siis sellainen yliopistomainen iso hoitohuone, jossa hoitajat olivat pienissä sermeillä jaetuissa loosseissaan. Ympärillä kuului poraamisen ääniä ja potilaiden muminaa. Selitin vaivani lääkärille ja hän vilkaisi suutani. "Ompas ärsyttävässä paikassa, otetaan pois". Järkytyin hieman tuomiostani, vaikkakin juuri hampaanpoistoa osasinkin odottaa. Ensimmäistä kertaa ikinä minun suutani puudutetaan ja vielä hammas poistetaan.
Sain kaksi kertaa puudutuspiikin ja g
runtsis hammas oli poistettu. Vanurulla suuhun, hoito-ohjeet kätöseen ja lasku tulee perästä. Se oli sillä selvä ja meikän tulisi vielä päästä kotiokin. Kävin vielä ennen lähtöä vessassa tarkistamassa haavani. Heitin vanurullan roskikseen ja valmistauduin uuteen pyöräilykoitokseen. Tein siis kaiken niin väärin kuin vaan voi. Hoito-ohjeissa kehotetaan puremaan vanurullaa noin puolisen tuntia vähintään ja urheilua ei saa harrastaa noin viikkoon. No mitä minä teen? Lähden pyöräilemään taas useita kilometrejä kohti kotia.
Tällä kertaa en vilkaissutkaan navigaattoriin. Päätin, että jos eksyn, niin sitten eksyn. Poljin vain tienviittojen mukaan kohti Pasilaa. Löysinkin sinne yllättävän helposti ja suunnistin vaistonvaraisesti kohti Sörnäistä. Huomasin, matkalla Vallilan ja Kallion läpi, paljon mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä. Terdellä istuvat vakioasiakkaat juttelivat hippien kanssa mukavia ja heittivät läppää. Kyllähän kaikki tietää mimmoista porukkaa siellä asuu, mutta ei voi antaa kuin respectit heille, joilla on tarpeeksi asennetta ja luonteen lujuutta asua siellä niiden kaikkien juoppojen keskellä :D
Löysin viimein Sörnäisten asemalle ja mietin hiljaa mielessäni, että miksi en jo mennessä löytänyt perille näin nopeasti. No sitä ei moni tiedä. Metrossa ollessani pyöräni kanssa, tuli eräs Ilta-sanomien toimittaja tekemään juttua siihen minun viereeni ja kysyi saako hän haastatella minua. Voitte varmaan kuvitella, kuinka huono olo minulla siinä vaiheessa jo oli, kaikkine mustelmineni ja turvonneine poskineni. En siis suostunut haastatteluun, mutta sain kehuja hienosta pyörästäni :D
Pääsin viimein kotiin. Sellainen seikkailu sitten tällä kertaa. Jos joku lukija miettii, että onko tämä totta laisinkaan, niin tässä vielä kuvaa tämän hetkisistä "haavoistani".
Pahoittelut vielä tekstin määrästä ja kuvien vähyydestä. Yritän tsempata jatkossa.
Tänään on luvassa shoppailua (miekkoselle uusia vaatteita) ja ens viikonloppuna on yhdet näyttelyt, Antin kaverin polttarit ja meikällä alkaa viimein loma! Sit onkin pian jo Juhannus vailla mitään suunnitelmia ja Juhannuksen jälkeen Rock the Beach (Fuck the Bitch :D)!! Oh yeah!
Palaillaan taas.
