22. toukokuuta 2012

Sunny Beach

Nyt se on varmaa! Meidän syntymäpäivälahja kesällä 60 vuotta täyttävälle äitillemme on ihana aurinkolomamatka Bulgariaan. Matkaan meitä lähtee siis minä ja Antti, isoveljeni ja hänen avopuolisonsa, sekä tietysti synttärisankari eli äiskä :D
Kaikki kuvat otettu Finnmatkojen sivuilta
Matkakohteeksi valikoitui Bulgarian Sunny Beach. Suurin valintakriteeri oli tietysti matkabudjetti, mutta uskon, että Bulgaria on mitä ihanin maa mukavalle rantalomalle.

Itse en ole vielä koskaan Bulgariassa käynyt, joten odotan tätä matkaan enemmän kuin innolla.

Matkan ajankohta on siis heinäkuun ekalla viikolla, joten matkaan ei ole enää kuin kuusi viikkoa. Ja mun lomaanihan ei ole siis enää kuin neljä viikkoa. IIKS! x)

Nyt täytyy siis äkkiä aloittaa ihon käryyttäminen, ettei se pala heti ensimmäisenä, kun astumme lentokoneesta ulos. Melanooma varoitus!! Tähän väliin Antti huutaisi noin.

Vaikka mun rakas nörttipoikaystäväni ei olekkaan mikään auringon ystävä, niin eiköhän me sillekkin jotain kivaa keksitä. Siellä voi aineskin sukellella ja mitä luin noita kaikkia retkiä, niin siellä järjestetään myös sukellusopetusta. Antilla tosin on jo kaikki ammattivehkeet sun muut, ettei ehkä ihan semmoselle tarvii mennä, mutta ainakin voin rohkaista häntä ottamaan oman maskin mukaan :)
Mullakin on sellanen superhieno maski, jonka ostin aikoinaan Thaimaasta, joten voisin itsekkin ottaa ainakin sen mukaan. Räpylät jääköön kotiin :D Mustameri, here we come!

Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ja nyt sitten kaikkia kivoja matkakertomuksia tänne päin ^^...kuus viikkoa!!

21. toukokuuta 2012

Epäerikoista

Mul ei oo oikein mitään erikoista matskua tällä kertaa, mut mun on joteski pakko höpöttää edes jotain shaissee aina aika ajoin, ettei tää mun blogini näytä ihan tylsältä :D ...too late.

No anyway. Antin lanit loppukin jo torstaina kun Konsun juna lähti puol seiskalta illalla kohti Jyväskylää. Kaikki loputkin pelaajat lähti sitten siinä samassa ja Oskunkin kaveri Nami meni niiden mukana. Osku nukkuikin sitten varmaan koko loppupäivän, kun oli saanut leikkiä niiiiin paljon pitkästä aikaa.
Meillä tosiaan kävi aika mukavasti porukkaa edellisen viikon aikana. Maanantaina meillä kävi Antin sisko Aino ja kun hän lähti, meille tuli Timo. Sitten meille tuli Erno + Nami, Konsu ja Sipsi(don't ask). Maanantai-tiistai välisenä yönä Sipsi oli häippässy kotiin ja Tiistaina meillä kävi kylässä Jesse ja Taina. Keskiviikkona meille tuli Sonja, joka on siis Namin toinen omistaja ja Jesse ja Taina kävi uudestaan piipahtamassa. Torstaina koko porukka sitten lähti kukin koteihinsa ja sitten täällä olikin taas talo ihan tyhjä ja hiljainen. Oli jotenkin tosi omituista, kun oli just ehtiny tottua siihen, että vähintään yks heppu oli kokoajan äänessä :D

Helatorstai olikin meiän osalta enää pelkkää lätkämatsia ja löhöämistä, oikeestaan niin oli perjantaikin. Lauantaikin meni nopeasti ohi ja sunnuntaina jaksoin jopa raahautua ulos aurinkoon ja ryhdyin puutarhahommiin. Siirsin tomaattieni taimet ruukkuihin ja laitoin valkosipulit ja papujen siemenet suoraan maahan. Niksipirkkailin myös hiukan kun keksin leikata vanhoista Lidlin vesipulloista tomaateille tukitelineitä.
Tähän tapaan siis. Niistä tuli oikeastaan aika tyylikkään näkösiä ja toimi just niiku pitää. Jäljellä olevista muovin kappaleista voi vielä keksiä jotain kivoja koruja tai koristeita. Kierrätys kunniaan!
Kun olin saanut puutarhahommat tehtyä, otin aurinkotuolin esiin ja otin hieman arskaa lehteä lueskellessa. Jotenkin mä sit onnistuin nukahtamaan ja saatoin ihan pikkasen kärähtää siinä :D Ihan pikkasen vaan punoitti iho, mutta eikös se aina keväällä.

Auringosta tulikin mieleen, että meillä on broidin kanssa mutsille tiedossa aikas kiva synttärilahja. Se on vielä vähän vaiheessa, mutta heti kun se on valmis, niin hehkutan siitä aivan varmasti lisää :)

Palaillaan!

17. toukokuuta 2012

Lanparty!

Antin lanit pyörähti sitten käyntiin tossa maanataina ja täällä on sen aikana lapannu ties mitä porukkaa. Jos joku ei siis tiedä, niin laneilla tarkoitan ns. tapahtumaa, jossa kaikki pelaavat jotain peliä yhdessä verkossa. Tällä kertaa lanien pelinä toimi ma-ti yönä julkaistu Diablo III-peli.
Diablo III:ssa moninpelin max. pelaajamäärä on neljä pelaajaa. Niimpä Antin laneissa onkin nyt neljä pelaajaa mukana. Muuten täällä on käynyt ties ketä.
Oskukin on saanut monenmoista seuraa. Antin sisko Ainokin kävi pyörähtämässä.

Koneita täällä on nyt yhteensä viisi, koska munkin täytyy hengailla tietysti omalla koneellani aina välillä :D Täällä on siis pikkasen lämmin, kun kaks pöytäkonetta ja kolme läppäriä puhaltaa ihan täysillä.

Jos Osku ei ole vielä tarpeeksi innoissaan näistä kaikista vieraista, joita täällä ravaa, niin sitten siitä, että yhdellä kaverilla on mukanaan myös oma koiransa.
Tässä on Oskun tyttöystävä Nami. Ne leikkii ja painii yhdessä, kunnes Nami kyllästyy ja työntää Oskun pois.
Koirut tulee onneksi tosi hyvin toimeen keskenään.

Tänään ollaan tilattu kebabit ja käyty saunassa ja saas nähdä kuinka myöhään nuo jätkät jaksaa vielä pelata. Minä ainakin painun nyt nukkumaan ja huomisesta lähtien saan nauttia ihanasta neljän päivän lomastani.

Hyvät yöt!

13. toukokuuta 2012

Äiskänpäivän kakkuset

Oikein ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille! Mä oon tänään herännyt aikasin leipomaan taas parit tiikerikakut. Viedään toinen kakku puoliks meiän molempien mutseille ja toinen syödään ihan ite :D Antti ei halunnukkaan täytekakkua synttärin kunniaks, vaan se tykkäs niin paljon siitä viime kerran tikrukakusta, että tein sille sitte semmosen. Vaikkakin vähän myöhässä, kun ne synttärit oli jo perjantaina. Tuolla ulkona on tänään muuten aivan ihana sää. Kaikki vaan joteski kukoistaa ihanasti.
Tuos näkyy tuo mun hieno kasvimaani, joka on vielä vähän vaiheessa. Siellä kun ei oo kun vasta porkkanan siemenet ja pitäis laittaa vielä vaikka mitä.
Ostin sitten viimein tämmöisen vähän hienomman mallisen kakkuvuoan ja pitihän sitä päästä heti kokeilemaan :) Tässä on vasta ensimmäinen kakku ja toinen on vielä uunissa.

Mutta ei muuta kuin mukavaa Äitienpäivää kaikille ja tietysti unohtamattakaan tänään olevaa Suomi-USA lätkämatsia, joka tulee muistaakseni siinä neljän aikaan. Hyvä Suomi!!

10. toukokuuta 2012

Ziperall

Okei, mä tiedän, että tämä on tämmöistä amatööri bloggaajan uteliaisuutta, mutta sain oudon meilin.
Se näytti niin epäilyttävältä, etten aluksi uskaltanut sitä avata, mutta kun se tuli jo toiseen kertaan, niin uteliaisuuteni heräsi. Viesti oli ruotsiksi, mikä tietenkin epäilytti kaikista eniten. Mun viralliseen sähköpostiin kun ei pitäisi tulla yhtään mitään roskapostia.

Mutta itse asiaan. Tämä epäilyttävä lähestyjä olikin ruotsalainen liike Ziperall, joka myy ilmeisesti pääosin jumpsuitteja/one piecejä, miksi ikinä kutsutkin niitä. Siinä viestissä kerrottiin, että minulla on mahdollisuus voittaa yksi 1000 kruunun arvoinen jumpsuit, jos tekisin vain yhden pienen asian. Linkkaisin heidän käynnissä olevan Catwalk Projectin blogiini. No koska olen niin hirmuisen utelias, niin täältä pesee. Pääset seuraamaan kyseistä Catwalk projektia TÄÄLTÄ.

Saa nähdä oliko tästäkään nyt mitään hyötyä :)

Noista jumpsuiteista tulikin mieleen, että jostain syystä tämä ns. muoti ei ole vielä levinnyt Kiinaan. Yritin jo jokusen aikaa sitten kysellä, josko isäni voisi Kiinasta ostaa halvalla sellaisen jonkun hienon jumpsuitin, mutta hän ei vaan löytänyt niitä mistään. Taitaa olla siis toistaiseksi vielä eurooppalaisten villitys?

Ei muuten mitään ihan himokalliita nuokaan tuolta Ziperallin kautta tilattavat jumpparit :O

Vai pitäisköhän mun tehdä taas ite :D

9. toukokuuta 2012

Fashion against aids

Mäkin lankesin sitten tilaamaan vähän vaatteita H&M:n FAA mallistosta. Sen verran hyvällä omalla tunnolla voi kuitenkin shoppailla, kun jokaisesta ostetusta tuotteesta menee 25% hyväntekeväisyyteen. No minähän napsuttelin sitten varmaan ainakin 60 euron edestä tuotteita ostoskoriin.

Mä oon etsinyt jo jonkun aikaa uutta kevättakkia ja monen muun tapaan mä ihastuin ihan totaalisesti siihen kaksipuoliseen kääntötakkiin. Tilaukseenhan se meni.
Sori näistä peilin kautta otetuista kuvista, mutta räpsäsin vaan nopeasti muutamat otokset kun sovittelin näitä vaatteita. Tykkään tosta takista ihan sikana! Tykkään molemmista puolista, mut mä en tajunnu tilatessani sitä, että se olikin satiinia. Eli se on ihan super pehmoinen ja siisti, ettei sitä raaskis millään käyttää :D Goddamnit! Liian täydellinen. Toi selässä oleva kuvakin on ihan törkeen magee. Kummin päin ite käyttäisit tätä?

Takin lisäksi ostin sen ihanaisen topin, jossa on samanlainen kuvio, kuin tässä takissa vaalealla puolella selässä.
Tää toppi on kans niin ihana, et se jäi samantien päälle, kun katottiin illalla vielä yhden kaverin kanssa lätkää. Hyvä Suomi!!

Mä sit vähän innostuin ja tilasin sieltä semmosen sadeponchonkin, kun aattelin, että kesällä sadepäivinä en jaksa viedä koiraa ulos, mutta nyt ei sade haittaa. Sekin oli oikeesti tosi kiva :D Eikä se nyt niin kalliskaan ollut. Ne bikinit oisin kans voinu ostaa ja shortsit kans, mut varmaan kaikilla on jo ne bikinit x_X Oikeestaan varmaan toi takkikin on jo kaikilla, kun se oli niin nopsaa loppuunmyyty, mut en vaan voinu olla ostamatta sitä. Lupaan, etten kadu ostostani.

Asiasta kolmanteen. Tänään olin tosi ahkera ja tein viimeinkin vähän puutarhahommia. Siis sain oikeesti viimeinkin myllättyä sen pienen soman kasvimaan tuonne meidän pihalle ja laitoin sinne jo porkkanan siemenet muhimaan. Ne kun sai laittaa jo heti kun maa on käsiteltävissä(ts. ei jäässä). Vielä ois tilaa pavuille ja vaikka jollekkin muullekkin, mutta en ole vielä keksinyt, että mitä laittaisin. Papuja en voinut vielä laittaa sen takia, koska ne vaativat, että maa olisi vähintään 15 asteinen. Ei taida vielä ihan riittää.

Mutta nyt painun katsomaan elokuvaa digiboksilta ja herkuttelemaan iltapalapatongilla. Nams moi.

6. toukokuuta 2012

Tuohtunut

Tänään oli pakko saada edes jotakin aikaseks, joten päätin viimein tehdä sen kauan haaveilemani kangastuohikorin. Ohje löytyy siis Surrur - Näin teet oman Marimekkosi kirjasta. Käytin tähän vanhaa pussilakanaa, jonka Osku rikkoi jokunen aika sitten.
Aloitin silittämällä kaksipuolista tukikangasta valitsemaani tuohikankaaseen.

Silitin sitä tukikangasta varmaan tunnin, kun halusin, että se sitten varmasti pysyy kiinni, eikä repsota yhtään. Silitin molemmilta puolilta ja reunat mahdollisimman huolellisesti.
Sen jälkeen leikkasin kankaan 5 cm levyisiksi "tuohiksi". Se mun kangas oli noin 90x100cm, joten siitä tuli ihan mukavasti näitä tuohia. Muutama tais jäädä vielä ylikin.
Sitten pääsinki aloittamaan itse korin kasaamisen. Aloitin luomalla sopivan kokoisen pohjaristikon. Mulla tais olla siinä semmonen 4x4 ruutua pohjana. Sen jälkeen aloitin seinien kasaamisen perus ristikon tapaan.
Käytin kasaamisessa apuna nuppineuloja. Muuten ei ole tarvinnut juurikaan ommella mitään. Lopuksi vain siistin reunoja vähän parilla pistolla, mutta tämä pysyy kasassa hyvin ilmankin. Tein tästä neljän tuohen verran korkean ja sitten päättelin yhden kerroksen verran korin sisäpuolelle taitettuna. Lopputulos on tällainen:
Aikas nättihän siitä tuli. Ja kuka tunnistaa mistä tuo kangas aka pussilakana on ostettu? :D
Päät pujottelin vielä ristikon sisään ja se on valmis. Pari lyhyttä pätkää lerpattaa tuolla pohjassa, mutta ei ne näköä haittaa. Painoa ei varmaan kauheen paljoa kestä, ainakaan tämän mun ohuen kankaan kera, mutta riittää just sopivasti siihen tarkotukseen, mihin ajattelinkin eli Oskun lelujen säilytykseen.
Nyt on Oskulla ihan oma lelukoppa, niin pysyy lelut tallessa :)