4. tammikuuta 2014

Gran Canaria, Puerto Rico osa 2

Riemuloma Kanarialla jatkuu...

Keskiviikkona päätettiin aloittaa päivä uima-altaalla.


Aurinko paistoi suoraan meiän hotellin uima-altaalle jo heti ysiltä aamulla. Syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa ja siirryttiin altaalle kympiltä kun sinne virallisesti sai jo pulahtaakkin.

 
Siellä hotellin baarissa oli päivisin aina sellanen vanhusten humppatuokio. Siellä oli joku amerikkalainen heppu laulamassa niille askelkuvioita ja ne vanhukset veteli sitä tanssia ihan hipoissaan kaksi tuntia putkeen. Pian alkoi altaallakin häppeninkiä, kun siihen tuli pomppimaan sellainen nuori ruotsalainen poika. Se poika...tai no mies, alkoi vetää allasjumppatuokiota ja mehän tietysti Tainan kanssa heti osallistuttiin siihen mukaan. Se ruotsalainen miekkonen puhui välillä ruotsia ja englantia ja espanjaa ja jopa suomeakin. Kanaria taitaa tosiaan olla oikea skandinaavien lomakohde :D
  
 
Altaalla löhöilyjen jälkeen päätettiin lähteä taas vähän seikkailemaan. Kokeiltiin joka päivä aina uusia reittejä, mitä kautta mentiin alas kohti keskustaa. Löydettiin tiemme taas rannalle ja pysähdyttiin huilimaan hetkeksi rantabaariin drinksuille.

 
Lomalla kun kerran oltiin, niin otin sitten Sex on the Beachin. Tämä drinksu oli muistaakseni jotain 6 euroa, mutta se oli kyllä ihan törkeen hyvää. Siinä ei maistunut ollenkaan alkoholi, mutta kyllä siinä jotain oli kun huomasin sen nousseen päähän kun lähdettiin taas liikkeelle :D
 
Katteltiin siinä hetki rantakauppoja, kunnes aurinko alkoi taas pikkuhiljaa laskea. Päätettiin suunnata katsomaan auringon laskua Puerto Ricon sataman päädyssä olleelle aallonmurtajalle.

 



Ostettiin matkan varrelta kaupasta parit juomat ja nautiskeltiin niitä siinä aallomurtajan kivillä istuskellen ja auringonlaskua ihastellen. Harmi, että horisontissa oli vähän pilviä, niin ei ihan koko auringonlaskua nähty, mutta kyllä se näytti kauniilta siitäkin huolimatta. Voi, että meillä oli kyllä hauskaa.

Auringonlaskun jälkeen me taas kiivettiin ylös hotellille, mutta tällä kertaa taidettiin kyllä ottaa satamasta taksi. Taksi maksoi siellä noin 4 euroa keskustasta hotellille, joten se ei paljoa lompakossa kirpaissut. Hotellilla vähän laittauduttiin ja nautittiin siinä parit drinksut ja lähdettiin taas alas keskustaan syömään.


Siellä keskustan ostarilla yritti olla kovin jouluinenkin tunnelma, mutta ei sitä niin tullut ajateltua siellä yhtään, että nyt ois muka joku joulukuu.



Löydettiin taas ruokapaikka ja otettiin siinä ruokia odotellessa yhdet drinksut. Maistoin ekaa kertaa elämässäni Piña Coladaa, mutta se ei ollutkaan niin kovin minun makuuni. Tai sitten se oli se pikkuhiljaa hiipivä auringonpistos huono-olo, joka tuona iltana sitten iski. Meidän oli tarkoitus viettää bileilta, mutta mulle tuli yhtäkkiä niin huono olo, että lähdettiin sitten Antin kanssa ruuan jälkeen taksilla hotellille, jossa sitten lopulta tärisin vilusta peittoon kääriytyneenä. Hyyrhhh....

Seuraavina päivinä aloin käyttää ahkerasti hattua auringossa ja juoda reippaasti enemmän vettä :D

Torstaina lähdettiin taas seikkailemaan ja reippailemaan kohti Amadores-rantaa.


Amadoresin ranta sijaitsi yhden sellaisen kukkulan takana, joten me saatiin taas pikkasen kiivetä jyrkkiä mäkiä ylös ja alas.

Amadoresin rannalla oli mielestäni hieman enemmän porukkaa kuin Puerto Ricon rannalla, mutta se hiekka ei ollut niin ihanan pehmeätä kuin Puerto Ricossa. Siellä oli kyllä enemmän ostosbasaareja ja ravintoloita. Käppäiltiin hetki rantaa pitkin ja istuskeltiin ihailemaan surffaripoikia. Siellä alkoi olemaan jo ihan kivat aallot.


Pian iski taas nälkä ja vedettiin välipalaksi toastit ja milk shaket. Oikeastaan nuo "pirtelöt" oli vaan pelkkää suklaalla maistettua maitoa, mutta ei se nyt niin haitannut. Hyvää se oli kuiteskii :D

Amadoresin rannalta ostin ehkä ainoan tuliaiseni koko reissulta; yhden ainokaisen hellemekon. Palattiin taas pian hotellille, kun aurinko alkoi jo laskea ja vaihdoin tuon hellemekon päälleni.

Lähdettiin pelailemaan hieman minigolfia, jossa mä olen ehkä maailman surkein. No ei siinä mitään, en ole huono häviäjä :D


Blogger taas näköjään vihaa kuviani.

Minigolfin jälkeen mentiin taas, ylläri ylläri, syömään. Tuona iltana taidettiin käydä yhdessä tanskalaisessa(tai norjalaisessa) ravintolassa syömässä Tortilloja. Mmmm nam ne oli kyllä ihan tajuttoman hyviä ja kun ne täytteet tuotiin pöytään, niin se pannu vielä tirisi kun se oli niin kuumaa. Se oli vähän hauska, mutta oli kyllä hyvä mesta.

Palaillaan taas uusien seikkailujen kera ;)

3. tammikuuta 2014

Gran Canaria, Puerto Rico 2013

Näin kuukausi myöhemmin on jo varmaan ihan hyvä hetki palata hieman meidän Riemuloma Kanarialla-matkaan. En ole vieläkään saanut kaikkia kuvia Tainalta, mutta mä kohta unohdan mitä kaikkea me ollaan tehty, jos en nyt aloita jo vähän kertomaan matkastamme :D

Lähtö Kanarialle oli siis maanantaiaamuna 2. joulukuuta. Oltiin Tainan ja Jessen luona yötä Pakkalassa, joten meillä ei ollut pitkä matka lentokentälle. Herättiin aikasin, ihan niinku minä tahansa muuna maanantaiaamuna, mutta mentiinkin työpaikan sijaan lentokentälle, hehih. Lento aika oli noin kuusi tuntia ja meidän lento olikin ainakin puolituntia ajoissa aikataulusta.


Oltiin joskus iltapäivällä jo hotellilla, joten meillä oli mukavasti aikaa tutkiskella paikkoja. Ensimmäisenä iltana näytti synkältä ja meillä oli kaikilla pitkää vaatetta päällä. Pienen väärässä suunnassa pyörimisen jälkeen, me löydettiin lähiostari täynnä kauppoja ja ravintoloita. Oltiin kaikki mielettömän nälkäisiä, että otettiin heti ensimmäinen rafla, jossa sisäänheittäjä jo innoissaan esitteli meille suomenkielistä ruokalistaansa. Ajateltiin, että vähän siistiä, se osaa suomea, mutta myöhemmin tajuttiin, että joka ravintolassa oli kaikkien skandinaavien kieliset ruokalistat. Lopulta siitä suomenkielisestä ruokalistasta ei ollu ku haittaa ja alettiin lukemaan niitä englanniksi. Siinä syödessämme alkoikin ihan tajuton kaatosade ja vietettiin käytännössä koko loppuilta siinä ravintolassa syödessä ja juodessa.


Seuraavana aamuna näytti vielä vähän synkältä, mutta alkoi se aurinkokin sieltä pikkuhiljaa pilkottaa. Löydettiin hotellin aamupalaravintola ja nautiskeltiinkin siellä joka aamu ihan koko rahan edestä. Meiän hotelli, Colina Mar nimeltään, sijaitsi ihan siellä korkeimmalla kukkulalla mäen huipulla. Sieltä oli ihan mielettömät näkymät, mutta suhteellisen pitkät välimatkat ns. keskustaan.


Aamupalan jälkeen lähdettiin taas tutkiskelemaan paikkoja ja pilvisestä säästä huolimatta laitoin jalkaani kesävaatteet eli shortsit ja topin. Antti oli sitä mieltä, ettei siellä ole tarpeeksi lämmin edellisillan sateiden takia ja laittoi jalkaansa farkut ja hupparin. Pian huomattiin, että aurinko alkoi paistaa kirkkaalta taivaalta ja pilvet kaikkosivat kukkuloiden taakse ja hiki alkoi tulla siinä kävellessä :D


Viimein alkoi tuntua siltä, että kyllä tänne on lomailemaan tultu ja päästään ihan oikeasti nauttimaan auringosta ja VALOSTA.


Kuten jo mainitsin hotellimme sijainneen korkella mäen päällä, niin jouduimme joka päivä kävelemään sellaiset 700 rappusta ylös ja alas. Totta se on. Pojat yhtenä iltana laski ne kaikki rappuset ja huomasivat, että joku muukin oli ne laskenut, kun siihen viimeiseen rappuseen oli kirjoitettu luku 700. Tosin meiän hotelli oli vielä vähän korkeammalla, että sen 700 rappusen jälkeen oli vielä muutamat rappuset lisää. Jokatapauksessa liikuntaa saatiin ihan kivasti, mikä oli ihan hyvä asia kaiken sen ravintoloissa ruokailun jälkeen :D

 

Meiän ensimmäsiellä tutustumisseikkailulla me löydettiin tollanen rantakieleke, jossa oli kiva pikku kävelykatu. Sieltä pääsi myös kattelee tyrskyjä, jotka löi aallonmurtajaa vasten. Tuolla Kanarialla kasvaa varmaan kaikkia mahdollisia kaktuslajikkeita mitä vaan on olemassa. Niitä oli kiva bongailla, aina kun tuli uusi lajike vastaan :D


Löydettiin myös Puerto Ricon ranta, missä oli ihanan sileätä hiekkaa, mutta vesi oli kyllä ihan liian kylmää. Kuitenkin siellä oli jo monta uimaria, joita ei tuntunut kylmä vesi haittaavan.


Puerto Ricon satamasta löydettiin ihan älyttömän hyvä jälkkärimesta. Otettiinkin Tainan kanssa tommoset mielettömän herkulliset jäätelöannokset, kun pojat nautiskeli parit huurteiset.

Jätskien jälkeen lähettiin käppäilemään takas hotellille. Huomattiin matkan varrella, Suomessakin joskus tutuksi tullut, Spar kauppa. Käytiin sieltä hakemassa vähän evästä meiän kämpille ennen kuin ryhdyttiin taas kiipeämään niitä rappusia pitkin ylös. Hotellilla ehdittiin tehdä pikapulahdus altaalla, ennen kuin aurinko alkoi jo laskea.


 
Blogger heittää taas kontrastit ihan päin pyllyä. Noh koitetaan kestää....
 

Illalla käpöteltiin taas ne 700 rappusta alas keskustan ostarille ja bongattiin sieltä joku ravintola missä saada vähän vatsan täytettä. Kanarialla ruoka oli mielestäni erittäin hyvää. Ainakin verrattuna Bulgariaan, se oli todella paljon parempaa. Perinteisiin kuuluu tietysti maistaa aina paikallista viiniä ja meikähän tietty otti lasillisen talon viiniä. Se tuli tuommoisessa söpössä pikkupullossa, että olis tehny mieli ottaa se talteen :D


Ruuan jälkeen, massut ihan mahottoman täysinä, me taas kiivettiin ne rappuset ylös ja mentiin hotellille chillailemaan. Illalla oli kyllä ihan mielettömät näkymät sieltä meidän kukkulalta, kun kaikki nuo Puertoricon keskustan valot näkyivät tuolla alhaalla, mutta muuten oli ihan pilkkopimeää. Ruuan jälkeen iski väsy ja pian me jo painuttiinkin pehkuihin.

Vielä olisi luvassa allasjumppaa, mielettömiä auringonlaskuja, katamaraanireissua, itsenäisyyspäivän viettoa, nudistirannalla ilakointia...., mutta kerron niistä lisää erillisissä postauksissa, ettei tule ihan mieletöntä ähkyä meidän matkamuistoista :D

Pysykää kanavalla!

1. tammikuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

  Laura kiittää ja kuittaa ja toivottaa kaikille mahdollisimman inspiroivaa vuotta 2014!

31. joulukuuta 2013

Katsaus vuoteen 2013

Tänään on taas aika heittää hyvästit menneelle vuodelle ja toivottaa Uusi Vuosi tervetulleeksi. Mun vuosi 2013 on ollut ennen kaikkea mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Siihen on mahtunut monenlaista keikkaa ja matkaakin, mutta myös häitä ja hautajaisia. Sen, millainen mennyt vuosi on ollut, saa selville hyvin vertaamalla aina edelliseen vuoteen ja voinkin ilokseni todeta, että tämä vuosi on ollut ihan mieletön.

Ajattelinkin nyt muistella hieman menneen vuoden kohokohtia ja merkittäviä hetkiä.

Vuosi 2013 lähti mukavasti käyntiin koiraharrastusten parissa. Me käytiin Oskun kanssa agilityilemässä ja suoritettiin myös meidän yks vuotiaalle lonkkakuvaukset, mitkä näyttikin todella hyvältä. Päästiin myös kokeilemaan kahden koiran "omistajuutta", kun Oskun sisko tuli meille ensimmäistä kertaa hoitoon pariksi päiväksi.


Eikä aikaakaan kun meille tuli jo toinen koira. Voih katsokaa nyt kuinka ruskea Ronsu oli joskus :D Tässä kuvassa Romeo on muistaakseni jotain 8-9 kuukautta.

Kevät meni koirien kanssa touhuillessa ja vietettiinpä me myös meidän 7-vuotisia, vautsi. Ollaan oltu yhdessä jo ikuisuus :D

Keväällä koettiin myös paljon surua kun mummini nukkui pois, sekä eräs työkaverini menehtyi äkisti matkallaan töistä kotiin. Elämä voi olla lyhyt, joten muistakaa aina elää jokainen päivä täysillä.


Toukokuussa näin livenä yhden suurimmista idoleistani, Josh Grobanin. Voi kuinka monta vuotta olenkaan häntä ihaillut ja fanittanut, ostanut kaikki levyt ja kuunnellut ne puhki. Viimein pääsin nauttimaan hänen kauniista äänestään livenä ja mikä huumoriveikko hän onkaan :D

Kesäkuussa sitä vasta alkoikin tapahtumaan. Heti ens alkuun jatkoin hyvin alkanutta keikkaputkeani vielä yhdellä Stand-up keikalla työkavereiden hyvässä seurassa.


Sitten alkoivatkin pian jo lomat lähestymään ja lähdettiin Juhannuksen viettoon. Juhannusta vietettiin taas aurinkoisessa säässä mökillä ja pelailtiin vähän Juhannusolympialaisia. Aina yhtä hauskaa :D


Kesäkuussa keikkailtiin taas vähän lisää ja käytiin katsastamassa Rock the Beach Hietaniemen rannalla. Alkukankeuden jälkeen RTB olikin ihan mielettömän hyvät festarit ja aivan ehdottomasti menisin uudestaan jos vain sitä järjestetään enää ens vuonna.


Rock the Beacin jälkeen jo heti seuraavana viikonloppuna me vietettiinkin hyvän ystäväpariskunnan häitä. Meillä on sellainen hyvin tiivis neljän pariskunnan ja yhden sinkkumiehen keskeinen kaveriporukka ja me aina vähän jännäilläänkin, että kuka menee ekaksi naimisiin ja kuka ostaa ekana kämpän ja kuka saa ekana lapsen. No tällä hetkellä ollaan jo koettu ekat häät ja eka kämppäkin on jo ostettu, joten vielä on ekan muksun-titteli jaossa :D. Kuka tietää jos vaikka tämä meidän sinkkumies yllättää. Hehe.


Heinäkuussa keikkaputki jatkui toisen suurimman idolini parissa, nimittäin Muse saapui Suomeen. Muse esiintyi Helsingissä Olympiastadionilla ja vetikin ihan mielettömän hienon keikan. Voisin sanoa, että se oli tähän astisen elämäni hienoin keikka, missä olen ollut.


Pian koittikin jo elokuu ja Antin kolmen viikon työmatka Liettuaan. Onneksi sentään minäkin pääsin nauttimaan siitä osani, niin ei tuntunut ero toisesta niin kamalalta.

Syyskuussa podettiin kaamosta ja inspiksen puutosta. Vietettiin kaverin valmistujaisia, mutta muuten ei tullutkaan mitään edes tänne blogiin raapustetuttua.


Lokakuussa sitten jännättiinkin, no mitäs muutakaan kuin Halloweenia. Tänä vuonna oli taas ihan mielettömät kekkerit ja pukukavalkaadi oli mitä loistavin. Viidennen perättäisen vuoden kunniaksi pidettiin pieni pukukilpailukin, jonka voitti meidän viehättävä Jessica-transu :D

Marraskuu kului stressaillessa ja lomaa odotellessa. Käytiin me sentään metsästämässä hääpukua tulevalle morsiammelle ja löydettiinkin ihan täydellinen yksilö. Jotain ollaan siis saatu aikaiseksikin.

Viimein koittikin joulukuu ja ah niin ihana, hyvin ansaittu, lomani.


Vietettiin ihan äärettömän ihana lomareissu Gran Canarialla hyvässä seurassa ystäväpariskunnan kanssa. Mihin pitääkin palata vielä erillisellä postauksella, kunhan kerkiän. Kanarialla tulikin sitten vietettyä Suomen Itsenäisyyspäivää, minkä kunniaksi mentiin suomalaiseen ravintolaan katsomaan Tuntematonta sotilasta :D

Paluu pimeään Suomeen ei ollut helppo, mutta onneksi meillä oli vielä paljon kaikkea kivaa luvassa ennen vuoden loppua.

Joulukriiseilyjen keskellä oli mukavaa lähteä vähän rentoutumaan kavereiden kesken "raskaiden" joululaulujen pariin. Raskasta Joulua konsertista sai vielä viimeiset voimat ryhtyä askartelemaan viimeisiä joululahjoja ja saatiin kuin saatiinkin mukavat paketit jaettua kavereille. Joulua tuli vietettyä taas mukavasti perheidemme seurassa ja niin se vuosi vaan alkaa vedellä viimeisiään.

Vuoteen 2013 mahtui siis ihan mielettömästi kaikkea siistiä ja olen kaikesta erittäin kiitollinen. Toivottavasti muillakin on ollut yhtä hieno vuosi ja nyt voidaankin hyvillä mielin toivottaa vuosi 2014 tervetulleeksi. Vielä ei ole paljoa ennusteita tulevasta, mutta ainakin kesälle on taas luvassa paljon kaikenlaista häppeninkiä. Ainakin kolmet valmistujaiset, jos kaikki menee hyvin ja yhdet häät, joissa saan toimittaa jopa toisen morsiusneidon kunniaa. Huih jännittävää. Toivottavasti myös paljon muuta mukavaa.


 Eipä sitten muuta kuin HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!!


30. joulukuuta 2013

Voi meiän pientä potilasta

Käytiin tänään taas Jokikunnan eläinsairaalassa, mutta tällä kertaa oltiin kuvauttamassa meiän Romeon lonkat. Minkäänlaisia odotuksia ei tuloksista ollut, mutta epäiltiin jo kovasti, että hyviä lonkkia sillä ei varmastikkaan ole. No ei niin ollutkaan. Tulokseksi tuli E/E, mutta mitä luultavemmin ne tulokset jätetään julkaisematta KoiraNetissä, koska Marisa näki parhaakseen lähettää nämä tulokset nyt vaan suoraan Italiaan.

Italiassa Lagottojen kasvatus on vähän erilaista kuin täällä Suomessa. Esimerkiksi Romeo tuli sellaisesta kennelistä, jossa niitä koiria kasvatettiin sellaisessa pienessä häkkirakennuksessa. Minkä seurauksena esim. Romeon juomataito on vähän kyseenalaista, koska niille koirille tuli vettä vain tiettyyn aikaan päivästä ja sitä tuli sellaisesta automaatista, josta koiran tulisi itse tajuta sitä pyytää. Täällä meillä kotona Romeo tykkääkin aina upottaa koko kuononsa juomakulhoon ja sen takia meillä onkin aina keittiön lattia ihan märkä :D

No, mutta joka tapauksessa, siellä Italiassa ei panosteta kovinkaan paljoa koiran geneettiseen terveyteen. Esimerkiksi Romeon suvussa on hyvin paljon ns. sisäsiittoisuutta. Italiassa koirat paritetaan hyvän ulkonäön ja menestyksen perusteella. Juuri yhtäkään koiraa ei lonkkakuvauteta, minkä seurauksena voi syntyä hyvinkin ikävästi lonkkavikaisia koiria.

Romeon Italialainen kasvattaja oli sanonut Marisalle, että nyt on syntynyt kaksi valioyksilöä ja hän halusikin antaa ne Marisalle tänne Suomeen. Hmm... valioyksilöä...ja millähän perusteella. Tänään lonkkakuvattiin myös Romeon veli Jimi. Jimillä oli D/C lonkat ei nekään kovin hyvät olleet. Lisäksi Jimillä todettiin hidas sydämen syke ja toinen puoli sydämestä oli normaalia isompi. Myös Romeolla todettiin olleen liian iso sydän ja vieläpä jotakin ongelmaa ristiselässä.

Nämä ongelmat voivat mös olla liitoksissa Romeon jaloissa oleviin iho-ongelmiin, joista kerroin aiemmin. On hyvin mahdollista, että Romeo nakertelee jalkojaan sen takia, että ne ovat jatkuvasti puutuneet tai niitä särkee. Syitä voi olla monia, mutta nyt en olekkaan enää niin varma, että kyseessä olisi enää pelkkä ruoka-allergia. Tiedähäntä, mutta viikon päästä meidän pitäisi varata taas aika kontrolliin, jolloin voimme keskustella eläinlääkärin kanssa myös tästä asiasta lisää. Palaan siis asiaan kun tiedän lisää.

Selvää on kuitenkin se, että meidän Romeon eliniänodote ei ole niin pitkä kuin esimerkiksi Oskulla, mutta ainakin me pyrimme antamaan Romeolle parhaan mahdollisen elämän, josta se ei olisi Italiassa voinut kuvitellakkaan :)

P.S. Marisa naureskeli Romeon puudelikampaukselle ja olis niin halunnut trimmata koko koiran sellaseks puudelin näköseks. Haha :D

Joululomailua

Voih, niin se joulu taas oli ja meni. Kuten moni muukin on voivotellut, niin tänä vuonna ei oikein ollut sellaista täydellistä joulufiilistä ja siksi se ehkä tuntuikin menneen ohi ihan silmänräpäyksessä.

Me käytiin sunnuntaina lahjojenjakokierroksella. Saatiin lauantaina ostettua viimoset lahjat ja vietiin kaikille kavereille kivat "pienet" lahjakassit. Tänäkin vuonna mun tee-se-itse-lahjani oli jo tutuksi tullut one-piece haalari, josta sainkin jo kovasti kiittelyjä. Ihanaa kuulla, että niistä on tykätty. Haalareiden lisäksi ostettiin jokaiselle vielä jotain pientä kivaa lisäksi, kun kerrankin ollaan molemmat rahoissa :D Edellisinä vuosina ollaan annettu vaan jotain köyhää saati yhtään mitään. Nyt haluttiin sitten vähän korvata niitä edellisiä vuosia :)

Jouluaatto meni mukavasti. Heräsin ysin aikaan ja laitoin puuron kiehumaan. Siinä joulupukin kuumaalinjaa kattellessani soitin mutsin, broidin ja hänen avopuolisonsa meille puurolle ja joulusaunalle. Taisin siinä yhdet joulutortutkin käräyttää, mutta kyllä nekin kaupaksi meni :D

Joulusaunailujen jälkeen lähdettiin käymään Antin porukoilla ja syötiin massut täyteen kinkkua ja laatikoita. Mukavasti pallomahaisina vierittiin sitten olohuoneen puolelle ja katseltiin meiän Kanarian reissun kuvia.

Ilta meni nopsaan ja alettiin raahautumaan takas kotio. Jaksoin katsoa pari jaksoa Supernaturalia ja sitten meninkin jo nukkumaan.

Joulupyhät menikin siinä sitten Supernaturalia maratoonina katsellessa. Niisk, nyt on taas koko seasoni katsottu kokonaan ja menee taas vuosi seuraavaa kautta odotellessa. Pyöööh. Noh onneks meillä on vielä Sons of Anarchyn yksi kausi kattomatta :D

Mutta niin. Siinä se joulu tosiaan meni. Ei taidettu oikeestaan tehdä oikeen mitään muuta ku syöty vaan ihan sikana kaikkee :D Glögiä ja pipareitakin tuli muutama vedettyä...

23. joulukuuta 2013

Tonttulakkitehtailija

Lupasinhan kertoa vielä vähän lisää mun tonttulakkitehtailuistani. Tosiaan viime viikolla aloin tekemään meiän Raskasta Joulua porukalle mustia tonttulakkeja.

Leikkasin vaan suorilta kankaasta jonkunlaisen kolmion ja ompelin siihen tuon karvareunuksen, mutta siitä tulikin aivan liian pieni. Noh seuraavasta tulikin sitten liian iso. No johan nyt on prkl.

Lopulta keskityin vähän enemmän ja loin ihan kunnon tonttulakkikaavan. Laskeskelin huonolla matikallani tasasivuisen kolmion mittoja yms ja onnistuin viimein luomaan juurikin sopivan kokoisen tonttulakin.


Loppujen lopuksi taisin tehdä yhteensä 5 tonttulakkia, joista kaksi oli tuommoisia vaaleanpunaisia. Tytöille vaaleanpunaiset ja jätkille sitten mustat.

Näillä mentiin sitten Raskasta joulua kuuntelemaan. Laitoin vieläpä Joulun kunniaksi tuommoisen punaisen mekon, jonka kävin edellisenä päivänä juurikin tätä tilaisuutta varten ostamassa H&M:stä :D Tonttulakki sai kyllä kyytiä siinä yleisön seassa hyppiessä ja pomppiessa, koska se oli vaan ihan tajuttoman kuuma!

Nyt mulla on onneks kaava valmiina, jos joltain kaverilta vielä puuttuu lakki, niin tänne vaan pyyntöä niin laitan koneella suristaen tonttulakin tulemaan :D