4. helmikuuta 2015

Lähempänä kolmeakymppiä

Heissulivei ja hellät tunteet! Viime kerrasta onkin jo ehtinyt vierähtää tovi ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että meitsi täytti 26 vuotta. Ai kamala! Nyt ollaan sitten virallisesti lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä. Niisk. Nojaa, vielähän tässä ehtii remuta ja rellestää ennen kolmekymppisiä. Jännä kyllä, ettei fiilis ole yhtään sen aikuisempi kuin viimekään vuonna. Ehkä siks mitään tän suurempaa ikäkriisiä ei ole ehtinyt kehkeytymään. Ja tietysti mähän lopetin vanhenemisen jo siihen kahteenviiteen, ettei tässä sillai enää mitään hätää ookkaan :D hehah.

Nojoo, mutta tosissaan. Mitään synttärijuhlia ei varsinaisesti tänä vuonna ollut, mutta mutsi toki halus tulla käymään kakkukahveilla. Taidan olla ikuisesti äidin pikku tyttö, kun sain ihan synttärilahjankin.
Sain ultrasupermageen smoothieblenderin!! En olisi moista osannut edes toivoa, mutta meillä oli kyllä Krisun kanssa jo puhetta, että jos itsekkin ostaisin tuommoisen hienon blenderin. Meillä taitaa olla mutsin kanssa joku yliluonnollinen yhteys :D Antti osti mulle sitten heti seuraavana päivänä tuollaisen Smoothiet ja mehut-kirjankin, niin saa vähän inspiraatiota erilaisten smoothieiden tekoon. Johan mä olen parit smoothiet tehnytkin ja ne on ollu kaikki toooosi hyviä. Tykkään tykkään!!

Synttäreiden jälkeen juhlittiinkin sitten vähän railakkaammin. Nimittäin Sonjan polttareita!
Päivän teemana oli selkeästi pippelit :D Päivä alkoi sillä, kun menimme Sonjan siskon kanssa yllättämään Sonja hänen kotonaan. Hiippailimme sisään ja laitettiin kaiuttimesta "What is love"-biisi soimaan. Sonja ei osannut odottaakkaan mitään polttareita ja yllätys menikin ihan täydestä. Sonja sai etukäteen listan tarvikkeista mitä hän tulisi tarvitsemaan ja aikaa pakata kaikki mukaan oli noin puolisen tuntia. Kun olimme lähdössä, sidoimme Sonjan silmät ja puimme hänelle polttariasusteet päälle. Asusteisiin kuului mm. Bride to be-olkanauha, shottivyö, käsiraudat, cowboyhattu ja penisvesipyssy. Talutimme Sonjan autoon ja lähdimme ajamaan kohti Kamppia.

Kampissa menimme Sonjan toisen siskon kauneushoitolaan ja siellä oli vastassa lisää polttarittaria. Ehdimme ottaa maljat Sonjan kunniaksi, kunnes alkoi seuraava ohjelmanumero. Luvassa oli hieman aikuisten lelujen esittelyä ja esittelyn lopuksi niitä sai ostaa, jos halusi. Aikaa vierähti noin pari-kolme tuntia juomia nautiskellessa ja nauraessa posket ja vatsalihakset kipeinä :D

Kello alkoi jo pian lähestyä kuutta ja meidän oli aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Seuraava kohde oli Hotel Vaakuna, jossa meille oli varattu pieni saunallinen kaksio.
Hotellilla Sonja suoritti taas muutaman tehtävän. Ensin sonjan piti tietysti löytää Jorgen (horhè) peniksen paikka ja hän onnistuikin hienosti asettelemaan penispyssynsä Jorgen housuihin. Seruaavaksi oli luvassa enemmän tai vähemmän nolojen muistojen kerrontaa erilaisista esineistä. Jokainen polttarittarista olis siis tuonut mukanaa yhden Sonjaan liittyvän esineen, joista Sonjan sitten tulisi arvata kehen se liittyy. Tarinoita oli paljon ja niitä oli hauska kuunnella, mutta aika meni nopeasti ja oli aika siirtyä seuraavaan tehtävään. Vuorossa oli legendaarinen Twisteri, jonka häviäjä joutui juomaan yhden shotin. pian sauna alkoikin olla jo lämmin ja päästiin suorittamaan muutamia morsiustaikoja. Morsian meni saunaan, jossa poltettiin kaikki pahat henget pois. Seuraavaksi polttarittarista kukin vuorollaan laveli morsiamen selkään ensin jauhoja menestykseksi, sitten suolaa, ettei vanha suola janota ja lopuksi vielä läiskästiin kananmuna päähän hedelmällisyyttä tuomaan :D haha. Kyllä oli taas naurussa pitelemistä.

Morsiustaikojen jälkeen laittauduttiin kaikki pikkumustiin mekkoihin ja lähdettiin syömään. Sonja tokaisi, että ollaan kuin hautajaisiin menossa, mutta eikös me vähän oltukkin hautaamassa sitä sinkkuelämää ikuisiksi ajoiksi :D Ruokapaikaksi osoittautui tuttu ja turvallinen Cantina West-ravintola. Sonjalle laitettiin tietysti heti vähän rekvisiittaa päälle ja hän saikin päällensä ponchon ja sombreron. Alkupalaksi Sonjalle oli tilattu teeman mukaisesti pässin kiveksiä. Eivät kuulemma maistuneet kovin kummoiselle :D Kuin sitkeää rasvatonta kanan nahkaa. Yammee....

Ruokailun jälkeen kello alkoi jo lähestyä puolta yötä ja polttarit alkoivat siirtyä yökerhoon jatkoille, mutta minä päätin tässä välissä hipsiä taksijonon kautta kotio. Ehkä ihan fiksu päätös, sillä en yhtään tiedä mihin mä olisin vielä joutunut, jos olisin jäänyt jatkamaan iltaa.Mutta voi pojat kyllä oli hauskaa ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampana. Parin viikon päästä juhlitaankin sitten jo häitä. Jeee!

Palaillaan taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti