24. syyskuuta 2015

Rillit huurussa

Sillon reilu kolmisen viikkoa sitten, ennen kun tulin ihan totaalisen kipeäksi, niin kävin taas Instrumentariumissa ostamassa itselleni uudet lasit. Viime kerrasta onkin jo ehtinyt vierähtää kohta viitisen vuotta, tosin käytiin vasta vuosi sitten hakemassa Antille uudet lasit Instursta. Instrussa oli/on tarjous, että osta yhdet ja saat toisen kaupanpäälle-kampanja, joten päätin käyttää sitä hyväkseni ja ostaa samalla itselleni uudet aurinkolasit vahvuuksilla. Ei mennyt kuin tasan kaksi viikkoa ja pääsin jo hakemaan uudet lasit kotiin.


Ja tällaiset söpöliinit sieltä sitten läks messiin. Kun lähdin uusien lasien ostoon, ajattelin, että nyt haluan sellaiset kunnon nörttikakkulat, että varmasti näkee hyvin :D Mahdollisimmat isot ikkunat ja paksut kehykset. Noh Instrun asiantuntija osasi onneksi sanoa, ettei minun vahvuuksillani kannata mitään hirveen isoja linssejä ottaa, ettei niistä tarvi tehdä ihan megapaksuja. Se kaarevuus voi meinaan häiritä niitä vahvuuksia, kun meikällekkin oli tullut tuota hajataittoa vähän turhan paljon lisää viime vuosina.

Noh löysin kuitenkin kehykset, jotka miellyttivät omaa silmääni, niin kooltaan kuin väriltäänkin.


Nämä kehykset ovat siis Ralph Laurenin, niinkuin näkyy tuosta pienestä poolonpelaajamiekkosesta tuossa kyljessä. Olihan nuo aika tyyriit, mutta niin ihanat! Niin ihanat, että olen alkanut opettelemaan enemmän lasien käyttöä, kun olen tähän asti viilettänyt vaan puolisokeana menemään :D

Aurinkolasit valitsin noihin samanlaisiin Ralph Laurenin kehyksiin, mutta mustana. Kattelin jo kaikkia hienoja Raybaneja ja muita muotikehyksiä, mutta ne tuntui ihan rihkamalta noihin verrattuna. Se Instrun täti sanoikin, että kannattaa ostaa kalliit kehykset, kun kerran saa samaan hintaan, kuin ne tavallisetkin silmälasit.

Noh taas meni pieni omaisuus näihin, kun piti tietty taas ottaa ne kaikilla herkuilla(linssin pinnoitteet, vakuutukset yms), mutta onpahan nyt ihan megamageet uudet kakkulat. Mitä pidätte? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti