6. kesäkuuta 2014

Edge of tomorrow

Ja jatketaan leffateemalla, eli käytiin eilen aurinkoisesta säästä huolimatta leffassa katsomassa elokuva nimeltä Edge of tomorrow. Tennispalatsissa oli silloin niin hiljaista, että poppareita ostaessamme jäimme vahingossa rupattelemaan myyjän kanssa. Siinä sitten kerrottiin mitä elokuvaa oltiin menossa katsomaan ja hän tokaisi kyseisen elokuvan olevan oikein viihdyttävä. Minä en niin kovana sci-fi fanina oikein osannut odottaa mitään, mutta viihdyttävä oli oikeastaan oikein hyvä sana kuvaamaan kyseistä elokuvaa.

******************SPOLER ALERT!**********************

Elokuva kertoo Bill Cagesta, upseerista, joka ei ole koskaan ollut taistelussa, vaan on hoitanut mielellään PR-hommia sodassa matkijoiksi kutsuttuja olentoja vastaan. Vastoin tahtoaan Bill Cage kuitenkin joutuu taistelemaan suoraan eturintamassa taistelun ytimessä. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Cage onnistuu tappamaan Alfa matkijan, joka kuolleessaan tunkeutui Cagen vereen ja antoi tälle kykynsä käynnistää päivä uudelleen ja uudelleen. Alfan kuollessa myös Cage kuolee, kunnes herää uudestaan edelliseen päivään, jolloin hän joutui armeijan tukikohtaan. Cage huomaa päivän tapahtumien kuluvan täysin samalla kaavalla, kunnes hän päättää oppia virheistään ja saa muutettua päivän kulkua tapahtuma kerrallaan.

Täytyy sanoa, että tuohon Bill Cagen rooliin ei olisi kukaan muu voinut sopia paremmin kuin itse Tom "Tomppa" Cruise. Se teki tästä elokuvasta ehdottomasti ainakin viihdyttävän, mutta myös mielenkiintoisen. Vaikka en aina ihan tajua kaikkia sci-fi leffoja, niin tästä kyllä tykkäsin todella paljon. Siinä oli hyvässä tasapainossa huumoria, toimintaa ja jännitystä, eikä juonikaan alkanut missään vaiheessa tuntua puuduttavalta. Toistosta huolimatta. Sen sijaan, että Edge of tomorrow olisi tuntunut kopiolta "Päiväni murmelina-elokuvasta, niin tästä tuli enemmänkin mieleen joku peli, jonka voi kuollessaan aina reloadata edellisestä checkpointista :D Loistavasti toteutettu!

Suosittelen aivan ehdottomasti tätä elokuvaa kaikille, niin miehille kuin naisillekkin. Oikeastaan mikään asia ei jäänyt vaivaamaan, joten pakko kai se on antaa 5/5. Kyllä! Tykkäsin. Melkeinpä haluaisin jo nähdä kyseisen elokuvan uudestaan ja tarkkailla kaikkia muuttuvia yksityiskohtia. Niitä on varmasti piilotettu kaikkialle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti