13. lokakuuta 2013

DIY Heijastinpipo

Törmäsin perjantaina kauppareissullani Prismassa sellaiseen vähän erikoisempaan lankaan, nimittäin heijastinlankaan. Siinä siis on tavallisen villalangan sekaan laitettu ohuen ohutta heijastinlankaa ja se loistaa sieltä sitten mukavasti pimeällä. Heijastinlangan mukana tuli pipon teko-ohjeet, joten enköhän minä sitten alkanut moista heti lauantaiaamuna aikaisin tekemään.
Tällainen siitä sitten tuli. En ole koskaan tehnyt aiemmin pipoa, joten ensimmäiseksi tämä oli varsin onnistunut. Tosiaan tällain päivän valossa sitä heijastin lankaa ei edes paljon tuolta joukosta erota, mutta sitten salamavalolla....
...se näyttää tältä. Loistaa aikas hassusti. Okei mulla on ehkä onnistunut menemään nuo heijastin kohdat aikalailla piiloon, kun neuloin superpienillä puikoilla, mutta tykkään siitä silti. Tuli mukavan napakka ja paksu pipo kun teki vähän liian pienillä puikoilla. Ainiin ja tuo tupsu. Ei vitsi siitä on aikaa kun olen viimeksi tehnyt tuommoisia pallotupsuja. Muistelin aikoja ala-asteella kun tehtiin näitä palloja jossain käsityöntunnilla. Kysyin Antiltakin, että onko hän koskaan tehnyt näitä, niin jopa hän muisti tehneensä niitä joskus pienenä. Hehe söpöä :D

Tätä heijastin lankaa löytyy siis ainakin Prismasta ja sitä on monessa eri värissä. Itseasiassa ite bongasin mainoksen tästä langasta Yhteishyvä-lehdestä, mutta kun näin sitä paikan päällä niin oli pakko kokeilla. Aika hintavaa, olisko ollu vajaa 8 euroa ja yksi sellainen rulla riittää juuri yhden tupsullisen pipon tekemiseen. Aloin jo miettiä pystyisköhän siitä tehdä lapasetkin :D Sit loistais hauskasti pimeällä koiraa ulkoiluttaessa. Mielestäni aivan loistava idea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti