7. syyskuuta 2014

Paluu ysäriin

Reilu viikko sitten oltiin meiän tämän kesän ensimmäisellä ja viimeisellä festarilla, nimittäin käytiin Suvilahdessa We love the 90's festivaaleilla.
Me mentiin pikkasen porttien aukeamista myöhemmin sinne, niin saatiin nauttia mukavasti auringon paisteesta. Kuulemma hetki ennen meidän tuloa oli juuri satanut vähän reippaampi kuurollinen vettä. Sen kyllä huomasi, sillä maa oli täynnä iiiisoja vesilätäköitä.

Perjantaina käytiin kuuntelemassa mm. Mr. Presidenttiä, Güntheriä, Waldo's Peoplea ja ihanan legendaarista E-Typeä.
Mr. President esiintyi Stara-klubi lavalla mikä oli siis siellä Kattilahallissa sisällä. Siellä oli tyylikkäät koristelut, mutta tunnelma oli jo ennen keikan alkua vähän turhan hikinen, joten päätettiin hipsiä ulos Kattilahallista heti Coco Jambo-biisin kuultuamme....eli melkeimpä heti ensimmäisten biisien jälkeen. Siellä oli yksinkertaisesti vaan niin huono ilma, ettei kestänyt enempää.

Seuravaaksi mentiin ostamaan vähän juotavaa ja saatiinkin todeta pian näiden festareiden huonot puolet. Jonottamista oli aivan tuhottomasti liikaa. Ensin jonotettiin juomia ainakin 15 min ja seuraavaksi jonotettiin vessaan ainakin 30 min. Siinä menikin sitten mukavasti pari keikkaa ohi, kun aina vaan jonotettiin johonkin. Ruokaa sai sentään heti.

Jonoissa kuunnellun Waldo's Peoplen jälkeen lähdettiin fiilistelemään hieman Güntheriä. Täytyy sanoa, että ehkä koko festarin parhaimmat esitykset oli Günther ja E-type. No okei, oli DJ Bobollakin aikamoinen "circus", mutta kaikki muut näytti just siltä, ettei ne artistit ole keikkaillut yhtään viimeisen 20 vuoden aikana :D Ei siinä mitään, sehän vaan lisäsi itse tapahtuman legendaarisuutta, mutta silti jotain tuntui puuttuvan (E-roticin koreografia, maybe? haha).
Itse odotin ehkä eniten tätä E-typen keikkaa. E-typestä tulee mieleen lapsuuden automatkan kaverini mökille ja me lauloimme täyttä kurkkua takapenkillä...Angels cryiiiing. Ei vitsi, en olis kuvitellut koskaan näkeväni tätä bändiä vielä livenä. Haha. Hieman kuitenkin petyin, että en tunnistanut montaakaan kappaletta heidän setistään, mutta onneksi he sentään soittivat sen Angels cryingin :D Eikä siinä, ne pari tuntematontakin kappaletta kuulosti ihan hyvältä. Täytyypä kaivella se levy jostain ja pistää soimaan taas kymmenien vuosien jälkeen.

Lauantaina oli huomattavasti vähemmän jonoa sisään festarialueelle, eikä maassakkaan ollut enää jättimäisiä vesilätäköitä. Siinä mielessä lauantaina oli parempi sää kun oli kuivaa, mutta kuitenkin oli vähän kolea ja pilvinen ilma, joka ehkä vaikutti hieman myös mielialaan.
Lauantaina kuunneltiin vähän E-roticia, Modern Talkingia, Basic Elementsiä, Pandoraa ja vielä illan pääesiintyjää DJ Boboa. Tämän päivän tarjonta ei oikein vakuuttanut. E-roticin esitys oli jotain ihan kauheeta sekasotkua ja Basic Elementa lopetti esityksensä kuin seinään, muuten hyvästä meiningistä huolimatta. Pandora soitti vain jotain ihan random biisejä, eikä yhtään niitä legendaarisia ysärihittejä ja DJ Bobon tekniikka petti :D

Pääasia oli kuitenkin, että saatiin viettää aikaa hyvässä seurassa ja oltiin taas yhtä festarikokemusta rikkaampia. Ja meikä sai taas yhden festaripaidan kokoelmiini. Vitsi täytyy kyl sanoa, että siellä oli jengillä mitä hienompia ysäri yksityiskohtia asuissaan. Oli kreppitukkaa ja värikkäitä golfvisiirejä ja vaikka ties mitä. Niitä oli kyllä hauska bongailla.

Tällä viikolla saatiin toivotella syksy viimein tervetulleeksi, kun päivä vaihtui syyskuun puolelle. Yksi kesä hurahti taas hirmuista vauhtia ohi, mutta paljon tuli kyllä koettuakin. Nyt voi taas alkaa odottelemaan Halloweenia ja pian myös ensimmäistä joulua omassa kodissamme. Uuh. Odotan jo innolla :)

Palaillaan taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti