26. huhtikuuta 2012

Kevät fiilistelyä

Eilen oli jo niin jees sää, et kyllä se kesä alkaa pikku hiljaa tehdä tuloaan. Mut minä tietysti raadoin sisällä. Tiskasin ja pesin pyykkiä ja kasasin meiän maanantaina Ikeasta ostamat työpöydät oikeeseen paikkaan Antin uutta datakorneria varten. Nyt on ukolle paljon työtilaa ja mäkin sain vihdoin yhden kokonaisen työpöydän kokonaan itelleni. Ehdin mä siltä raatamiselta kuitenkin vähän piipahtaa ulkonakin.
Ostin H&M:stä uudet kesäkenkulit, kun mulla oli edelliseltä shoppailureissulta saatu semmonen 5€:n lahjakortti ja se piti käyttää tiettyyn aikaan mennessä. Sain niitä sillon kaks.
Toisella 5€:n lahjakortilla ostin parit uudet arskat. Edellisistä irtoo kokoajan siitä sangasta ruuvi, ni ei viittis enää niitä käyttää. Noi on ihan sairaan kivat, eikä nekään maksanu juuri mitään.
Oskukin tykkää kun ulkona paistaa aurinko ja se saa juosta vapaana pihalla. Naapurin täti heitteli Oskulle palloa, niin mä sain rauhassa ottaa siitä hassuja kuvia.
Kevät fiilistely merkitsee myös uusia istutuksia! Laitoin tällä kertaa ihan vaan muutamat siemenet multiin, kun viimeks niitä tuli vähän liikaa, enkä jaksanu enää hoitaa niitä kaikkia. Tällä kertaa laitoin vaan basilikaa, persiljaa, tomaatteja ja kirsikkatomaatteja. Saas nähä saanko mä tänä kesänä syödä edes yhden oman tomaatin. Paree ois! Aloitin myös taas Betagranatin nautiskelun ja saatoin mä tilata uudestaan myös Neulashin. Tänä kesänä aloitin ajoissa ihon vahvistamisen, jos se rusketus vaikka tarttuis vähän paremmin. Neulashia piti kans kokeilla uusiks, kun en oo nyt vähään aikaa mitään käyttäny ja ripset olikin lyhyemmät kuin mä muistinkaan. Oskulla on muuten ihan mielettömän pitkät ripset, että ne menee ihan kiharalle :D Mun on melkein pakko välillä lyhentää niitä, kun ne menee ihan sekasin sen turkin kanssa. Oispa itellä edes puolet siitä...

Ihanaa huomenna on taas perjantai ja viikonlopuks vois taas keksiä jotain kivaa. Tai ei ehkä välttämättä ihan niin kivaa, ku pitäis siivota koko kämppä ja trimmata tuo meirän karvakasa kesäkuntoon. Että semmosta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti