6. kesäkuuta 2012

Tottista ja arskanottoa

Nyt on ollu taas kaikenlaista menoa, ettei oo ehtiny paljoo koneella istua. Paitsi tietysti töissä. Maanantaina oltiin harjottelemassa tottista Oskun kanssa. Meiän kennelin omistaja siis järjestää aina silloin tällöin tottelevaisuusharjoituksia näille meiän pennuille ja me käydään niissä enemmän kuin mielellämme. Toki sinne voi osallistua vanhempiakin koiruuksia :)
Tällä kertaa me opeteltiin katsekontaktia, sivulle tulemista, seuraamista ja luokse tulemista. Katsekontakti ja sivulle tulo sujuu Oskulta jo ihan leikiten (ainakin melkein), mutta seuraaminen ja luokse tulo olikin vähän haasteellisempaa. Niin koiralle kuin emännälle ja isännällekkin. Sivu, palkitseminen, seuraa askel eteenpäin ja palkitseminen. Meinas namit kelvata vääristäkin tempuista ja siinä meni ihan pää sekaisin. Pitää vissiin ite ekaks harjoitella vähän koordinaatiokykyjä :D
Parin tunnin tottistelun jälkeen käytiin Antin porukoilla. Käytiin Antin mutsin kanssa käyttämässä koiria ulkona. Aluksi meidän piti vaan käydä katsomassa Oulunkylän lumenkaatopaikan jättimäistä lumikasaa, mutta jotenkin me ajauduttiin aina vaan pidemmälle ja pidemmälle lenkille siinä mukavasti rupatellessa. Pian kello olikin jo jotain yhdeksän kun tultiin takaisin sieltä lenkiltä. Rupateltiin siinä vielä tuokio, kunnes lähdettiin kotiin puoli kymmenen aikoihin. Siinä vaiheessa alkoi jo lievästi sanottuna väsyttää.
Kotiin päästyä painuin samantien nukkumaan ja siinähän se maanantai jo menikin.

Eilen tein työpäivän jälkeen viimein vähän puutarhahommia. Huomasin, että mun herneet on alkanut jo kasvaa! Vaikka laitoin ne vikana ja ne on ehkä kaikkein ahtaimmassa ja pimeimmässä nurkassa tuolla mun kasvimaallani. Luulin niitä ekaks rikkaruohoiks :D Sen sijaan mikään muu istutukseni ei ole juurikaan näyttänyt edistymisen merkkejä. Nojaa....

Hitsi, enää vajaa pari viikkoa lomaan, wheeee! Aikaa menee varmasti nopeasti, kun on niin paljon kaikkea tekemistä vielä ennen sitä. Lauantaina on taas yhdet valmistujaisjuhlat, joten niitä odotellessa :)

Tänään hain postista yhen kivan paketin, mut kirjottelen siitä lisää huomenna, koska huomenna pitäis tulla yks toinenkin paketti :D Jos tulee... jep jep. Lankesin taas verkkokauppashoppailemaan.

Huomiseen!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti