21. helmikuuta 2013

DIY ilmainen koiranlelu

Tässä tulee ehkä astetta turhempi tee se itse-ohje, mutta tulipahan tehtyä. En tiedä miten nämä kuvat asettuvat tähän, kun kirjoitan tätä tabletilla, mutta koittakaa kestää. Korjaan sen myöhemmin.

Tämän lelun tekemiseen ei käytännössä kulunut yhtään rahaa.

Tarvitset vain vanhat farkut, sakset ja pussillisen trimmatun koiran karvaa :D Ja tietysti lankaa ja neulan, mielellään jopa ompelukoneen.

Leikkasin ekaksi palat farkkujen lahkeista.

Toisesta palasta ompelin mukavan kokoisen pitkulan, mutta jätin kuitenkin vielä päädyn ompelematta. Täytin pitkulan Oskun ja Romeon karvalla, jonka olen säästänyt edellisestä trimmauksesta. Laitoin mukaan myös vanhasta koiranlelusta säästetyn vinkuosan. Ompelin pitkulan sitten kiinni.

Tein toisesta lahkeen palasta aikaisemmalle pitkulalle päällisen, että lelu olisi mahdollisimman kestävä. Olis ikävää jos ne täytekarvat levähtäis heti alkuun pitkin kämppää :D

Lisäksi ompelin pötkylään vielä tuommoisen suikaleen, mistä lelua on helpompi pitää kiinni. Ompelin pitkulan päädyn kiinni suikale mukanaan ja lelu on valmis. Vola!
Helppoa ja nopeaa. Koiratkin olivat ihan innoissaan saadessaan uuden lelun.




3 kommenttia:

  1. Hyvä idea! Pakko kysyä onko noi kuvan koirat lagottoja? Vai espanjanverikoiria? :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea! Pakko kysyä onko kuvan koirat lagottoja? Vai espanjanvesikoiria? :D

    VastaaPoista
  3. Juu lagottoja ovat :) niistä riittää karvaa kerittäväksi :D

    VastaaPoista