24. elokuuta 2012

Yön ritarin paluu

Käytiin eilen Antin kanssa kattomassa uus Batmani, Yön ritarin paluu. Mul ei ollu kovinkaan suuret odotukset tästä leffasta, koska oon kuullu paljon arvosteluja, että se on liian pitkä tai siinä on liian paljon räiskettä ja toimintaa. Mut oikeestaan, kun kattoo vanhoja Batman leffoja, ni se ei oo yhtään normaalista poikkeavaa, että siellä on miljoona vihollisen kätyriä ammuskelemassa ympäriinsä 24/7 :D No ei kai, mut mun mielestä ihmiset on valitelleet ihan turhasta.
Yllätyin oikeesti kuinka hyvä tämä Batman elokuva oikeastaan olikaan. Tottakai se oli pitkä, koska siinä tapahtui niin paljon, mutta kun sitä katso, niin odotti koko ajan sitä seuraava kohtausta, että mitä tapahtuu. Mun mielestä siinä edellisessä Batman leffassa se juoni oli jotenkin liian sekava ja hyppi koko ajan kohtauksesta toiseen, mutta tässä leffassa mä olin koko ajan ihan perillä siitä, että missä mennään.
Mä tykästyin jopa tuohon Anne Hathawayn näyttelemään kissanaiseen, vaikken kyseisestä näyttelijästä niin paljoa välitäkkään. Kuitenkin tämän roolin Anne Hathaway veti ihan täydellisesti.

Siinä elokuvan alussa alko hämää se lentokonekohtaus, mikä näkyy kaikissa trailereissakin, koska se oli jotenki niin suoraa jostai vanhasta Bondista. En nyt muista mikä se leffa oli, mut siinäkin just elokuva alussa se James Bond ottaa lentokoneella kiinni toisen lentokoneen ja sit se roikkuu siellä taivaalla sillai hämysti. Tuli ihan semmonen fiilis, et "seen that already".

No mut, itse elokuvasta en oikeen keksi mitään kritiikkiä. Se oli mun mielestä kaikin puolin hyvä. Antaisin sille hmmm.... viis miikan eli 5-/5 tähteä. Jep, eli suosittelen kaikille. Paitsi jos ei tykkää muuten Batman elokuvista, niin turhaan sitä sit on mennä kattomaan :D

Elokuvakokemusta muuten voisin valittaa muutamalla sanalla. Oltiin Tennispalatsin salissa 2 ja siel oli ne äänet himpun verran liian kovalla. Ainakin siinä alussa ne tuntui todella kovalta. Siihen kai alkoi sitten vähän tottumaan, mutta vähän pienemmälläkin äänellä olisin pärjännyt. Toinen asia mikä mua häiritsi oli se, että mun vieressä istuva miekkonen joi kaljaa. Siis oikeesti KALJAA ELOKUVATEATTERISSA! Mua alko ällöttää se haju ja mä mietin, et kuka hitto juo Karhua elokuvateatterissa torstai-iltana. No mut sehän selvis ku astuttiin ulos elokuvateatterista. En nimittäin muistanut yhtään, että eilenhän oli Taiteiden yö. En oo koskaan moisissa riennoissa ollut, mutta kipitettiin äkkiä suorinta tietä kotio.

Matkalla kotiin mietittiin jo, että mitähän tuhoa se meiän pikku Osku on tällä kertaa saanut aikaiseksi ja kun päästiin kotiin, oli hyvin hiljaista. Kukaan ei tullut vastaan eikä kukaan vastannut kutsuun. Katsottiin makkarista ja saunasta ja vessasta ja ihan joka paikasta, että missä Osku on ja aloin jo panikoida, että onko se jotenkin ihmeellisesti onnistunut karkaamaan tai onko meidän naapuri viimein saanut tarpeeksensa meiän koirasta ja käynyt ryöstämässä sen meiltä. Antti sit huomas, että meiän kuivaus-/varastohuoneen ovi oli kiinni ja me mietittiin, että olisko Osku päässy sinne. No sieltähän se meiän pikku karvapallomme tuli esiin, kun oli ilmeisesti lukinnut itsensä pieneen varastohuoneeseemme. Voi pientä, kun se joutui viettämään yksin aikaa pelottavan pölynimurin kanssa :D Ei se onneksi ollut siellä kovin kauaa, mutta rassukka ollut varmaan ihan ihmeissään.

Tänään on, ah ihanaa, perjantai ja luvassa on mm. Oskun rokotukset ja lauantaina on kampaaja. Hui jännittää, mitähän mä keksin siellä tehdä. Noh sen näkee sitte, hih.

P.S Ainiin, eilen kun juoksutettiin Oskua pihalla, niin amppari pisti mua sääreen. Ai helvetti sitä kipua. Mä en edes ollut varma, että olenko ampparin pistoksille allerginen, niinkuin hyttysten pistoksille, niin vähän jännitti, että miten tästä selvitään. Se pistos tuntu vuoroin kirvelevälle ja polttavalle ja tuntu, et koko jalka olis puutunut. Siis ihan kauheata. Ja luin netistä, että se kipu voi kestää jopa 1-2 päivää! Ei hemmetti. Tänään aamulla tuntui kipeältä laittaa housut jalkaan, mutta se kipu oli vaan siedettävä. Edes tatuoinnin ottaminen ei satu niin paljoo :D

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla vähän tosta leffasta, kun oon miettiny jos on sen arvoinen että lähtee teattereihin katsomaan vai odottaako että sen saa dvd:lle :-)

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä ainakin tykkäsin :) yleensä tommoset leffat, mis on paljon erikoistehosteita, on kivempi kattoo valkokankaalta.

    VastaaPoista