24. marraskuuta 2012

Looper

Käytiin eilen kattomassa elokuva Looper.
looper
Se näytös oli Tennispalatsin 6 salissa ja se oli jostain syystä ihan tupaten täynnä. Se on vissiin vielä ihan suht suosittu elokuva.

Mutta tosiaan, elokuva kertoo loopereista, joiden tehtävänä on tappaa rikollisia tulevaisuudesta. Tulevaisuudessa keksitään aikamatkustus, jota kuitenkin käytetään vain rikollisten hävittämiseen, koska tulevaisuudessa se olisi mahdotonta kaikenmaailman tunnisteiden ja väestön seurantalaitteiden takia. Loopereiden työ päättyy kuitenkin loopin sulkeuduttua, eli kun looper ampuu oman tulevaisuuden minänsä. Mutta entäs, jos sitä ei tapakkaan ja se pääsee pakoon. Siitä kertoo elokuva Looper.

Elokuva oli oikeasti tosi mielenkiintoinen ja ainakin itse olin vähän väliä ihan hämilläni, että kenen puolella tässä nyt pitäisi olla. Siksi odotinkin loppua suurella mielenkiinnolla ja se jätti kyllä vähän sanattomaksi.

Suosittelen menemään itse katsomaan kyseisen elokuvan ja miettimään kenen puolella sinä olisit.

Annan tälle elokuvalle 4,5 tähteä viidestä, koska se oli muuten tosi hyvä, mutta en tykännyt lopusta.Toisaalta se jäi kyllä mietityttämään, mikä on ehkä paras ominaisuus hyvässä elokuvassa :D

Nyt meikä painuu takas siivoamaan, niin päästään nauttimaan mukavasta koti viikonlopusta. Jos vaikka pari joulukoristettakin ottais jo esille xD

2 kommenttia:

  1. Ahh haluun myös nähdä tuon leffan :)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen, se oli oikeesti tosi hyvä :)

    VastaaPoista