4. huhtikuuta 2014

300 Imperiumin nousu

Käytiin eilen taas leffassa katsomassa 300 elokuvan jatko-osa Imperiumin nousu.

Sillon aikoinaan, kun 300 tuli ensimmäisen kerran elokuvateattereihin, se näytti mielettömän upealta erikoisine efekteineen ja väreineen. Sama tyyli jatkui vahvasti Imperiumin nousu jatko-osassakin.

Imperiumin nousu on oikeastaan täydennystä tälle ekalle 300 elokuvalle ja kertookin hieman sen taustoja ja aikajanakin kulkee samalla linjalla ekan elokuvan kanssa. Toisesta näkökulmasta vain. Tällä kertaa mahtavaa kreikkalaista armeijaa johtaa kuitenkin Themistokles, joka noin kymmenen vuotta aiemmin surmasi Daxosin, Xserxesin isän, minkä seurauksena Xerxes tahtoo tuhota koko Kreikan imperiumin.

Daxosin kuoleman haluaa kostaa myös hänen rakas kasvattinsa Artemisia, joka kreikkalaisista juuristaan huolimatta johtaa persialaisten massiivista armeijaa merellä lukuisine laivoineen Kreikkaa vastaan. Themistokles vähäisine miehineen taistelee urheasti vastaan loistavasti taktikoiden, tavoitteenaan Kreikan Imperiumin yhdistyminen.

Kreikan historia on kyllä aina yhtä mielenkiintoista, vaikkakin hieman monimutkaista. 300 Imperiumin nousu on jatko-osaksi oikein mainio elokuva ja hyvä jatkotarina edeltäjälleen. Efektit eivät ehkä ihan päässeet ensimmäisen osan tasolle, mutta toisaalta se voi johtua siitäkin, että me katsottiin tämä jatko-osa 3D:nä. 3D-elokuvassa jotenkin alkoi jo ärsyttää se naamlle lentävän veren epäaitous ja ehkä eniten mua häiritsi se kuinka paljon sitä verta roiskui, mutta ne soturit oli aina ihan puhtaita ja kiiltäviä. Ehkä ne öljytyt vartalot hylkii veriroiskeetkin :D haha.

Nojoo, mutta kyllä mä tätä suosittelisin kaikille ensimmäisen osan faneille. Vaikka pelkäsinkin 300 fiiliksen menneen Mitäs me Spartalaiset parodian mukana, niin tätä elokuvaa tuli kyllä katsottua ihan vakavalla ilmeellä. Arvosanaksi antaisin 4- viidestä tähdestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti