17. marraskuuta 2012

Aamunkoi ja korkeat korot

Eilen oli tosi vauhdikas perjantai. Ainakin siinä mielessä, että oli paljon tekemistä ja tapahtumia. Ensinnäkin lähdin aika pian töitten jälkeen kohti Kaisaniemeä ja Kinopalatsia. Mentiin Kristan kanssa katsomaan viimein ensi-iltansa saanutta Aamunkoi part 2:sta.
Twilight-Breaking-Dawn part 2 Vampire Bella
Elokuva oli mielestäni tosi hyvin toteutettu visuaalisesti. Meinaan voi olla aika vaikeeta yrittää kuvata kuvin katsojalle sellasia superaisteja ja voimia, mitkä Bellalle tuli muuttumisensa myötä. Kirjassa se on tosi hyvin kuvattu ja tosi hyvin se oli onnistunu myös tuossa elokuvassa. Ite oon lukenu sen kirjan joskus vuosi sitten, niin en niin tarkkaan muista kaikkia yksityiskohtia. Toisaalta ihan hyvä niin, koska ainahan noista elokuvista puuttuu melkein liikaakin kaikkia olennaisia kohtauksia.
121029Twilight_6840738
Elokuvassa oli myös mukava ripaus huumoria. Bellan supervoimilla hieman leikiteltiin, mutta loppuen lopuksi tuntu, et kaikki oli vähän liiankin helppoa. Meinaan siis, että Bella ei paljoa harjoittelua tarvinnut. Noh ehkä se vaan sitten oli "syntynyt vampyyriksi".
2012-11-16-241 (2)
Laitoin muuten elokuvan kunniaksi punaiset piilarini ja sain paljon oudoksuvia katseita osakseni :D Kaikki kuvat on otettu puhelimellani, niin laatu on mitä on ja tietty tässäkin kuvassa on ollut punasilmäisyyttä välttävä mode päällä, niin nuo piilarit muuttu sit ruskeeks, spookya. Olihan jollain niistä näyttelijöistäkin ollut ensi-illassa punaiset piilarit päässä. Hihihi.

Mutta, kuten jo aikaisemmasta elokuvasta totesin, niin tämäkin elokuva oli hieman brutaali. En suosittele ihan pienimmille lapsille, koska lopun taistelukohtaus oli tosiaan aika peittelemätön. En halua spoilata liikaa, mutta loppu oli kyllä sen verran ahdistava, että teki mieli itkeä. Siis ihan tosissaan! En olis Twilight leffasta uskonu sellasta tunnetta. Mutta kuitenkin suosittelen kaikille, jotka ovat jo muut osat nähneet ja ehdottomasti ostan heti blueraylle, kun se julkaistaan ja pakotan Antinkin katsomaan sen :D

Elokuva jälkeen lähdettiin tosiaan jatkamaan seikkailua, meinaan mentiin jonottamaan Nelly high heels tapahtumaan ilmaisia korkokenkiä! Edellisestä kuvasta näkyykin pientä vihjettä siitä missä oltiin. Nimittäin Tigerissahan tapahtuma pidettiin. Ja sinne olikin kertynyt pientä jonoa jo tuntia ennen tapahtuman alkua. Ahneita naisia ilmaisten korkkareiden perässä :D Tosiaan siis 100 ensimmäiselle oli luvattu ilmaiset korkkarit kotiin postitettuna ja sen lisäksi vielä pienet lahjakassit.

2012-11-16-215
Sisään päästyämme meille tarjottiin lasillinen kuohuvaa. Tapahtumassa esiteltiin Nellyn tulevia kenkäuutuuksia. Kaikki kengät oli esillä semmosissa lasivitriineissä tai mitä ne nyt on ja niistä sai sitten valita kolme parhainta vaihtoehtoa, joista joku sitten lähetetään yhden-kolmen kuukauden sisällä postissa.
2012-11-16-221 2012-11-16-222
Siellä oli paljon kaikkia ihanuuksia. Oli kimaltevia ja tosi korkeita piikkikorkoja ja sitten oli myös näitä wedgesneakersejä (korkolenkkareita), joista oon itekki aiemmin kertonu ja ostanutkin yhdet hienot Buffalot.
2012-11-16-223
Siellä niitä sitten ihasteltiin ja pällisteltiin. Ite valitsin parit tosi korkeat kenkulit ja sitten nuo siniset korkolenkkarit. Saa nähdä mitä sieltä sitten tulee. Vähän jännittää. Siellä järjestettiin myös kenkien suunnittelu kilpailuita, jonka voittaja sai huimia palkintoja, kuten 100€ lahjakortti Nellyyn ja muuta mukavaa.
2012-11-16-225
Mukana siellä tapahtumassa oli myös OnePiece, eli niitä aikuisten "potkupukuja" valmistava merkki. Kokeiltiin tottakai niitäkin Kristan kanssa ja osallistuttiin kilpailuun, jossa paras kuva voittaa omat haalarit. Siinä sitten kuvaaja otti meistä parit otokset ja toivottavasti onni suosii meitä. Ei kyllä keksitty mitään superhauskaa posea, mutta haluisin kyl ihan sikana semmosen oikeen haalarin. Täytynee taas tehhä itte parit eri väriset haalarit :D Voisin ehkä tehdä pienen tutonkin sen tekemisestä joskus, ennen Joulua.
2012-11-16-233 (2)
Meikällä ei tosiaankaan ollu tapahtumaan sopivat vaatteet päällä, kun luulin ettei me päästä koko tapahtumassa käymään ollenkaan. Silmät vaan kiiluu. Siellä oli kaikki tietysti parhaimmillaan bilevaatteet päällä ja meikä hiihtää tommosissa perus löysissä leffankatselu vaatteissa. Noh me häippästiin jo yhdeltätoista kotio, niin ei ollut niin justiinsa, että mitä oli päällä.
2012-11-16-2382012-11-16-244
Tiger on ihan siisti paikka kyl. Oon käynyt siellä vaan kerran aiemmin ja sillon hengailtiin enemmän siellä yläkerrassa. Huomasin, että siellä terassilla oli söpöjä lyhtyjä ripustettu sinne kattoon, niin oli pakko ottaa kuva. Vähänkö alan itekki keräilee tommosii perus tylsii ja halpoja lyhtyjä ja sit maalaan ne erivärisiks ja ripustelen niitä pitkin meiän terassia :D

Mutta tosiaan lähdettiin siis mahdollisimman ajoissa (goodiebagit sai vasta klo 23.00) kotio päin. Sinnehän siis ois voinu jäädä vielä jatkamaan juhlimista, mutta jätettiin jatkot tän kerran väliin. Kotiin päästyä piti äkkiä tutkia mitä kaikkea se lahjakassi oikeen sisältää.
2012-11-17-248Goodiebagin sai valita joko S tai M koon mukaan. En sitten tiedä oliskos niissä ollut jotain eri juttuja eri lahjakasseissa, mutta mun ja Kristan kasseissa oli samat tuotteet. 2012-11-17-250
Mun lahjakassista löytyi nämä mustat Estradeurin pitsileggingsit. Nämä menee varmasti käyttöön jonkun kivan bilemekkosen kanssa.
2012-11-17-252
Toinen vaatekappale mitä sieltä löytyi, oli nämä mustat Wonderlandin bikinit. Oon itseasiassa monta kertaa kattonu näitä Membersin ja Nellyn alennuksista ja oon monesti meinannu ostaakkin, koska mulla on parit mustat yläosat, mutta ei yhtään hyvää alaosaa ja nyt me saatiin ne sitten ilmasiks. Siistiä! Nyt vaan sitä kesää odotellessa :D Joku kiva rantalomamatkakin käy tähän hätään ;)
2012-11-17-251
Lisäksi sieltä löytyi vielä tuo OnePiecen alennuskortti ja joku club member kortti (en oo vielä oikein ymmärtäny mikä se on). Lisäksi Marianne karkkeja ja Maybellinen Color Tattoo luomiväri, jota pitääkin kokeilla heti seuraavaksi. Ainiin, oli siellä vielä semmonen huulipunakuviolla koristettu sytkäri, mutta Antti pölli jo sen askartelujaan varten :D

Tuo OnePiece alennuskoodi on NELLYFI2012 ja sillä saa 30% alennusta osoitteesta onepiece.fi. Koodi on voimassa vuoden loppuun asti eli 31.12.2012.

Siinähän se päivä hurahtikin ja tänään pitäis vissiin mennä auttamaan Antin mummia muutossa. Pitääkin mennä herättämään tuo yks nukkumatti tuolta.

Mukavaa viikonloppua kaikille vaikka vähän synkkä sää onkin :)

6 kommenttia:

  1. Jesjesjes kiiitos tuosta koodista. Etin kaikki maholliset sivut mistä saisin alennuskoodin onepieciin että voisin tilata joululahjaks itelleni! kiiiitos paljonpaljon! :) :DD

    VastaaPoista
  2. Hyvä jos siitä oli apua edes jollekkin ^^

    VastaaPoista
  3. Tosiaankin toi tilaisuus ja paikka oli ihan siisti.Ja noi kengät superhienoja!;)ite valitsin ekaks vaihtoehdoksi nudet korkkarit,
    toiseksi niittiballerinat ja kolmanneksi noi mustat korkolenkkarit.Saa nähdä mitkä sitten tulee meilel postissa.

    Toi sun asu näyttää söpöltä!Ihan hyvin kävi siis tonnekkin.:)

    VastaaPoista
  4. Mäki mietin monesti niitä niittiballerinoja mut sit valitsinkin pelkkiä korkkareita. Vähän jännittää kyllä, että mitä sieltä tulee. Ihan ku lapsi jouluna :D

    Ja kiitos vielä ihanista kommenteista ja tervetuloa lukijaksi :)

    VastaaPoista
  5. hei vitsi teil oli kivat tuotteet tuol lahjapussukassa, meijän oli aivan erinlaiset asusteet ! paitsi stenkku ja karkit täsmäs mut vaatteet oli eri :D

    VastaaPoista
  6. Siel oli vissiin vähän erilaisia lahjakasseja itsekullakin :) Olenkin yrittänyt tutkiskella muitten blogeista eri lahjakassien sisältöjä :D

    VastaaPoista