5. joulukuuta 2012

Niksipirkka: Haisevat vaatteet!

Olipas kiva lähteä töihin kun mittari näytti -18 astetta. En olis uskonut, että näin aikasin ennen Joulua päästään moisiin pakkaslukemiin ja lumimääriin. Viime vuonna lunta ei ollut vielä Jouluaattonakaan. On tämä blogi kätevä, kun voi lukea viime vuoden tunnelmista niin helposti.

Mutta tosiaan, otsikkoon liittyen, ajattelin kertoa yhdestä pienestä niksistä, jota kokeilin viikonloppuna.
DSC_0001
Jostain syystä jotkut (yleensä tummat) vaatteet ovat alkaneet haista pesun jälkeen, eikä se haju lähde niistä vaikka kuinka tuulettais ja pesis voimakkaasti hajustetuilla pesuaineilla. Yritin etsiä netistä syytä tähän ummehtuneeseen kosteaan hajuun, mutta mitään selkeää vastausta en löytänyt. Se johtuu joko materiaalista tai pesuaineista tai ties mistä.

Mua alkoi jo harmittaa, kun pari mun lemppari paitaa alkoi myös haista sellaiselle ummehtuneelle ja pelkäsin jo, että joudun heittämään ne roskiin. Yhdet collegehousut itseasiassa heitinkin jo roskiin, koska niitä ei vaan voinut pitää enää jalassa ilman, että olisi löyhkännyt kilometrien päähän.

Noh etsin ratkaisua ongelmaan netistä ja löysinkin pari vinkkiä. Ensinnäkin pesin pesukoneen tyhjänä 90 asteessa ilman pesuaineita. Huomasinkin kuinka vesi vaahtosi hieman, vaikken lisännyt pesuainetta yhtään. Ilmeisesti siis teki ihan hyvää pestä sieltä kaikki vanhat pesuaineen jäämistöt pois. Pian kun pesukone oli puhdas, aloitin itse operaation ummehtunutta hajua vastaan.
DSC_0004
Sekoitin etikkaa isoon astialliseen vettä. Vaikka etikan hajukaan ei suinkaan ole kovin miellyttävä, niin olette varmaan kuulleet puhuttavan etikasta yleisenä puhdistusaineena. Oli huvittavaa, kun avasin etikkapullon korkin, niin Osku nuuhki hetken ilmaa ja lähti äkkiä pois huoneesta aivastellen :D Se siis tosiaan on erittäin voimakkaan hajuista. Mietin vaan, että voisin melkein elää mielummin sen ummehtuneen hajun kanssa kuin etikan hajuisissa vaatteissa :D
DSC_0005
Uskaltauduin kuitenkin heittämään vaatteet etikkaveteen ja jätin ne siihen likoamaan tunniksi tai pariksi. Voi ne olla pidempäänkin, kun ei siitä haittaakaan voi olla. Liotuksen jälkeen nostin vaatteet pesukoneeseen ja pesin ne pienellä määrällä nestemmäistä pesuainetta.

Kuivumaan laittaessa vaatteissa oli vielä häivähdys etikan hajua, mutta kun vaatteet kuivuivat, niin ne tuoksuivat puhtaalle ja raikkaalle pesuaineelle. Hämmästyttävää, mutta totta! Sehän toimii!

Olen äärimmäisen iloinen, ettei minun tarvinnut heittää lemppari paitojani roskiin vaan pääsen kuluttamaan ne puhki käytössä :D

Toivottavasti tästä on apua muillekkin.

P.S. Ainiin lisäsin muuten tuonne sivupalkkiin myös tuommoisen Instagram-linkin mistä pääsee seurailemaan meikän Instgramkuvia. Ei niitä nyt niin mielettömästi ole, mutta aina välillä tulee otettua jotain fiilistelykuvia :) Luin muuten jostain, että Instagram olis myös tulossa Lumia 920:lle. Yksi syy lisää ostaa uus luuri :)

8 kommenttia:

  1. Ihanan oloinen blogi, jään seurailemaan. Ja niksi-pirkassa on kyllä ihan oikeasti toimivia ja ihan hyviä ideoita. Tosin usein ne ovat tasoa: laita sukkahousut päähän ja saat pipon:) Hyvä että haju lähti, mun varmaan tarvis tehdä toi joka vaatteellexD

    VastaaPoista
  2. Ja jos ei etikka tehoa, niin sitten kannattaa kokeilla sitruunahappoa (saa ainakin apteekista), pesee ensin sitruunahapolla ja senjälkeen tavan pyykinpesuaineella, ei haise enää senjälkeen :)
    - Isha

    VastaaPoista
  3. Meillä syy haisuun on ollut hidas kuivuminen, jos on kostea ilma kuten kesällä, jos vaatteet kuivatetaan kylppärissä, ja kun pyykkiteline on niin täysi etteivät vaatteet pääse kuivumaan tarpeeksi nopsaan. Aloin kuivattaa vaatteita ilmavammin ja ongelma helpotti. Vaan miksi juuri tummat vaatteet alkavat tuoksahtaa, sitä en miekään ymmärrä :0

    Etikka on kyllä hyvä hajunpoistaja, toinen on ruokasooda. Netistä löytyy niksit. ja Pirkka-lehdestä :D

    VastaaPoista
  4. Mulla taas on ollut tapana pestä lasten kakka yms todella haiseva pyykki heittämällä pikkusen ruokasoodaa sekaan. Saman tempun tein tänään haiseville räteille. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa hyvältä, vaikak vielä kuivuvat :D

    VastaaPoista
  5. Sieni-itiöt kuolevat vasta 60°C:n pesussa. Ne aiheuttavat ummehtuneen hajun, jos vaatteet pestään alhaisemmissa lämpötiloissa. Etikkahappo tappaa sieni-itiöitä. Toimii niin vaatteissa kuin etikkasäilyikkeissäkin. Sieni-itiöitä on aina ilmassa ja iholla.

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon kommenteista ja vinkeistä!

    Anonyymi - Olen lukenut myös tuosta sitruunahaposta, mutta että sitä olisi käytetty pesukoneen puhdistamiseen. Etikkaa oli kuitenkin helpompi ostaa lähimmästä ruokakaupasta :)

    Wanna - Jossain tapauksissa tuo on tosiaan totta, että hidas kuivuminen aiheuttaa kostean hajun vaatteissa, mutta kesällä laitoin vaatteet ulos aurinkoon kuivumaan, eikä haju lähtenyt, joten se ei tällä kertaa auttanut näihin vaatteisiin.

    Riikka - Ruokasoodaa on myös sanottu yleisesksi puhdistusaineeksi hajujen poistamiseksi. Jossain Sillä siisti- ohjelmassa ne tais poistaa jääkaapista pahat hajut juurikin ruokasoodalla.

    Anna - Jotain tuollaista pohdinkin syyksi, mutta en raaskinut villapaitoja pestä korkeissa lämpötiloissa. Onneksi etikka auttoi :) Jatkossa pesen myös kaikki pyyhkeet ja lakanat korkeammissa lämpötiloissa. Enkä esim. muiden vaatteiden joukossa (en myönnä mitään :D).

    VastaaPoista
  7. Ostin armeijaylijäämäistä kamaa, puuvillaa, jonka formaldehydihaju oli kauhea ja saastutti kaiken sen lkähettyvillä. ½ päivää etikkavedessä 0,5 ltr laimennettua 5 ltr veteen ja sen jälkeen pesukoneeseen niin KYLLÄ LÄHTEE hajut ! Kiitos vinkistä !

    VastaaPoista
  8. Hienoa! hyvä, että lähti hajut. Tuo etikkakikka on kyllä toimiva :)

    VastaaPoista