7. tammikuuta 2013

Joulun rääppiäiset

Eilen paistoi ihanasti aurinko ja jaksoi herätä aikasin edellispäivien riekkumisesta huolimatta. Pojat tuli meille pelaamaan korttia heti kahelta ja ne ehti pelailla parisen tuntia, ennen kun meiän piti lähteä maistelemaan joulun viimeiset glögit ja piparit.

Saatiin kutsu joulun "rääppiäisiin" Oskun äidin ja siskon emännältä Helenalta. Helena asuu Espoossa semmoisessa ihanassa omakotitalossa, jossa on iso piha. Pihalla oli myös tunnelmallinen nuotiopaikka, jossa me sitten istuskeltiin glögistä ja pipareista nautiskellen. Sillää aikaa koirat sai painia taustalla vapaasti.
268573_504140726275054_2117978874_n
Parisen tuntia me siinä jaksettiin istuskella, kunnes alkoi tulla hieman liian kylmä. Kasvattajamme Marisa halusi ottaa vielä koko koirakööristämme kuvan, joten yritettiin asetella kaikki koiriamme nätisti istuskelemaan nuotion ääreen :D
524704_504140779608382_1476119635_n
Kuvan ottaminen oli suhteellisen vaikeata niissä olosuhteissa. Liikkuvista koirista pimeällä kuvan ottaminen voi olla haastavaa ammattilaisellekkin :) Mutta ihan kiva yhteiskuva me kuitenkin saatiin aikaiseksi. Antti oikeastaan otti tämän kuvan, koska Marisaa tarvittiin koirien asettelemisessa ja paikallaan pitelemisessä.

Kuvassa esiintyy siis vasemmalta oikealla ylärivissä Neccu, Nuxu ja Noce (en koskaan muista kumpi on kumpi, mutta toinen on vissiin Oskun täti ja toinen on Oskun mummi) ja alarivissä Neppi, Siiri, Rodi ja Osku. Neppi on Oskun äiskä ja Siiri ja Rodi on Oskun sisaria. Ainoastaa Neccu on tuotu Italiasta, mutta kaikki muut ovat sukua toisilleen :D

Oskulla ja Rodilla on aina pientä valtataistelua, mutta aina ne on sovittu haleilla ja pusuilla. Tällä kertaa meinas mennä rähinät vähän liian pitkälle, mutta tappelu loppu kun me Marisan kanssa huudettiin pojille kurkku suorana, että "Nyt loppu tommonen!!!". Osku ja Siiri on käytännössä ihan kaksoset. Ne muistuttaa eniten toisiaan ja ne paini kahestaan monen monta tuntia väsymättä :D

On se kyl ihanaa, kun Osku pääsee leikkimään sisarustensa kanssa, että säilyy niilläkin hyvät välit toisiinsa. Ainoastaan yhtä siskoa me ei ollakkaan nähty sitten ensimmäisen kennel tapaamisen, mutta tietääkseni hänkin tulee 21. päivä lonkkakuvauksiin, niin siellä sitten nähdään pitkästä aikaa häntäkin.

Ainiin, Marisa kyseli meiltä, että vieläkö ollaan kiinnostuneita siitä etsinnästä. No mehän ollaan, nimittäin se on ehkä yks hauskimmista harrastuksista mitä ollaan Oskun kanssa harjoiteltu. Marisa ehdotti meille ID etsintää, johon ei ihan kaikki pääsekkään vaan se vaatii vähän enemmän omistautumista. Kuulemma siihen mahtuu vaan 5 koiraa. ID etsintä on siis tarkempaa hakuetsintää, kuin pelkkien maalimiesten löytäminen. Siinä pitää tunnistaa vain tietty haju, jota lähdetään etsimään ja kun Oskunkin taidot tästä joskus harjaantuvat, niin me voidaan lähteä etsimään esim. joitain kadonneita henkilöitä. Erittäin mielenkiintoista ja jännittävää mielestäni! Mutta siitä sitten ehkä myöhemmin vähän lisää.

Seuraavaksi koiramaailmassamme on luvassa agilityä ja saa nähdä miten tuo meiän itsenäinen työskentelijä siitä sanoo :D Palaamme siihenkin myöhemmin.

Mun pitäis varmaan perustaa Oskulle oma blogi ja DIY-blogi ja elokuvat/pelit-blogi ja ja ja .... Tämä mun blogini on yks sillisalaatti :D Njääh.... hyvä jos saan yhtä blogia päivitettyä edes silloin tällöin.

Että semmosta taas tällä kertaa.

2 kommenttia:

  1. Kiva vaan kun on vaihtelua, ettei tarvitse aina samasta aiheesta lukea :)

    VastaaPoista
  2. No hyvä, että tykätään ja ettei se ainakaan häiritse, kun aiheet on niin laidasta laitaan :D

    VastaaPoista